torstai 31. heinäkuuta 2014

Mehut veks



Tällä viikolla treenit ovat kulkeneet keskimääräistä tahmeammin. Syitä voi olla monia, mutta ainakin helteet ovat tuoneet treenaamiseen oman mausteensa. Treenin aikana lähtee semmoinen kolme litraa hikeä ja hikoilu jatkuu vielä pitkään treenin jälkeen. Todella vaikea pysyä juomalla tälläisen hikoilun perässä.

Toinen asia mikä voi painaa jaloissa on se et paino on nyt pudonnut aika vauhdilla, neljä kiloa kolmessa viikossa. Kohta täytyy alkaa nostaa vaiheittain hiilaritasoja korkeammalle ja katsoa vaikuttaako millä tavalla jaksamiseen. Toisaalta täytyy myös tunnustaa että lepopäiviä on viime viikkoina jäänyt väliin.

Maanantain treenin jälkeen mua heikotti vielä monta tuntia treenien jälkeen, oli meinaan sellasta hikijumppaa

20 min amrap
20 wall ball 9 kg
20 kb swing 32 kg
20 pistol squat
20 box jump
Score: 2 rounds + pistol

Huikee treeni! Täyttä tekemistä ja mikä parasta, pistoolit rokkas taas hyvin eikä tarvinnut laittaa korotuksia kantapään alle. Edelleen teen niitä todella hitaasti mutta verrattuna muutaman kuukauden takaiseen aikaan jolloin en saanut tehtyä yhtään niin edistystä on havaittavissa.

Swingit oli maanantaina todella raskaita. Yleensä ne on mulle kohtuu helppoja, mut tällä kertaa tuntui et kuula paino sata kiloa vähintään.

Tiistaina oli täynnä tempausta. Alkuun emom jossa pari toistoa jokaisella minuutilla ja loppuun 30 toistoa tempausta kyykyn kautta 42.5 kilolla. Toi kyykky oli tän treenin piffi, oon raakana tehnyt 50 kilolla 30 toistoa alle kolmeen minsaan, nyt meni aikaa tasan viisi minuuttia. Treeni ei ollut mikään överipaha ja palauduin tällä kertaa aika nopeasti. Treenin aikana tunsin et hiffasin allemenosta jotain ja kyykyn syvyys alkoi löytyä.

Keskiviikkona pörrättiin treenit ulkona. Ei tankoja, kuulia tai muuta vaan renkaita ja kelkkoja sekä pölkkyjä :)

4 stations of hell". Rest 1 min between stations
1 . 5 min Max distance sled push (only one person pulling at time, when sled stops you need to change pairs)
2. 5 min max distance of tire flips, flip the tire in pairs
3. 5 min max distance of shuttle run (puupölkky kannossa)
4. Max rep GHD sit-ups (in pairs)


Treeni ei nimestään huolimatta ollut niin paha mitä odotin. Ainostaan kelkkatyöntö oli täyttä tuskaa ja reidet huusi jo ekan työnnön jälkeen hoosiannaa. Ghd-vatsoja tuli tehtyä yhteensä 50 ja ne tuntu illalla vatsalihaksissa. Oli todella tukala olo. Ihme kyllä aamulla ei makkarat olleet vielä kipeät mut ennustan et tää tulee muuttumaan iltaan mennessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti