Näytetään tekstit, joissa on tunniste karen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. lokakuuta 2014

Oi Karen, minkä teit



Jalat on tällä hetkellä hyytelöä. Tuntuu ku ne olis täynnä muurahaisia. Ei tiedä oikein miten päin olla. Syypää tähän tilanteeseen on Karen eli 150 wall ball-heittoa. Miten voi joku näin simppeli tuhota pienen ihmislapsen totaalisesti.

Karen on itseasiassa yksi mun lempparitreeneistä ja tämä oli kolmas kerta tän treenin parissa. Viimeksi tein tän aikaan 9 min 35 sekuntia. Tänään otin tavoitteeksi alle 9 min ajan ja yllätyin hieman siitä kuinka "helposti" pääsin tavoitteeseen.

Otin taktiikaksi tehdä 15 toiston sarjoissa koko setin läpi. Ekat 45 toistoa paukutin alle 2 minsan ja sen jälkeen tahti vähän rauhotuin kun settien väliset levot kasvoivat muutamalla sekunnilla. Jaksoin tehdä 120 toistoon asti 15 sarjoissa, sen jälkeen alkoi synkkyys. Sarjat hajosi ja loput 30 toistoa tein kolmessa sarjassa. Tässä vaiheessa reidet huusi jo hoosiannaa ja pohkeet meinasi krampata.

Lopulta käännyin kellolle ja siellä seisoi 8 min 10 sekuntia eli aika paranani reippaasti yli minuutilla heinäkuiseen. Se on aika paljon tämän tyyppisessä treenissä joten viimeisillä voimilla tein vielä pienet ujot tuuletukset.

Treenin jälkeen jalat meni aivan velliks ja sitä ne on vieläkin. Ensimmäistä kertaa elämässäni oli pakko kokeilla suihkuttaa jaloilla jääkylmää ja kuumaa vettä vuorotellen. Katsotaan auttaako palautumiseen. Rehellisesti sanottuna viimeks mun jalat on olleet tässä kunnosda puolimaratonin jälkeen.

Karen heinäkuu

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Etureidet

Reidet. Siinä on sellaset murheenkryynit että oksat pois. Tuntuu et näistä rieskoista ei ole välillä mihinkään. Etureisien heikkous tulee mulla vastaan lähes joka treenissä jossa on etukyykkyjä, thrustereita, boksihyppyjä, juoksua, wall balleja just name it. Välillä tuntuu et oon liikkeellä sellasilla puoliksi halvaantuneilla jaloilla joihin ei saa energiaa millään.

Tämä heikkous konkretisoitui taas perjantain treeneissä. Alkuun toki tuli etukyykyssä uusi ennätys, 110 kiloa, johon olen tietenkin tyytyväinen mutta odotuksiin nähden rahtusen pettynyt. En ole myöskään hirveän tyytyväinen tyyliin jolla ennätys tuli mutta menköön. Ideana oli oli hakea ykkösmaksimi 15 minuutin aikana ja sen jälkeen 1x 95 % ja 1 x 90 %. Ennätys 110 tuli tosiaan ylös mutta 115 kiloa ei hievahtanutkaan.



Totaalinen etureisifarssi tulikin sitten päivän metconissa jossa ajatuksena oli tehdä:

7 min amrap
3-6-9-12...
Front squat 52.5 kg
Box jump
Score: 12 front squat

Jo kuuden kyykyn kohdalla tajusin millanen via dolorosa tästä tulee. Reidet ulvo ja ainoa helpotus oli se et treeni oli lyhyt. Jotenkuten sain nakuteltua treenin loppuun mutta eipä jäänyt hirveän voittajaolo. No, kaksi heikkoutta samassa treenissä niin ei kai sitä voi menestystarinaa odottaakaan. Näillä jaloilla mennään kuitenkin jatkossakin joten ei auta kuin tehdä duunia niiden eteen.

Lauantaina oli vuorossa open gym ja alkuun ajattelin kuluneen viikon pr-hengessä kokeilla jerkkiä ja hakea sieltä sen ykkösmaksimin. Olkapää ei ollut samaa mieltä vaan silloin tällöin jerkissä ilmaantuva ikävä pistos heräsi jo ekoissa nostoissa joten tyydyin tekemään pelkkää tekniikkaharjoittelua rinnallevedossa ja jerkissä. Hyvä päätös, sillä sain taas kiinni hyvästä aloitusasennosta ja hiffasin pari juttua jerkistäkin.



Jerkissä mulla tuppaa menemään pakka turhan eteen kun pitäisi pitää kroppa mahdollisimman suorassa. Toivottavasti tänään jotain jäi lihasmuistiin.

Loppuun vielä legendaarinen benchmark eli 
Karen
150 wall ball 9 kg
Time: 9:35

Olen kerran aiemmin tehnyt tän treenin. Helmikuussa nakuttelin ajaksi 10:48 ja sillon oli varmasti myös kyseenalaisia toistoja mukana. Tänään mulle laskettiin toistot ja tuomari oli armoton ja hylkäs parit toistotkin. Suunnittelin hyvin miten tulen toistot jakamaan ja mitä vauhtia etenen, pysyin tässä suunnitelmassa kohtuullisen hyvin paitsi viimeisellä kolmanneksella repesi tauot liian pitkiksi. 

Loppuaika oli 9:35 eli yli minuutti lähti pois aiemmasta. Pakko olla tyytyväinen, minuutissa kerkeää jo tekemään vaikka mitä. Ja toistoista jäi niitä paria no reppiä lukuunottamatta hyvä fiilis.

Otin vielä palauttavan pyörälenkin Kuusijärvelle ja pakkohan siellä oli vähän neppailla dippejä (10 x 5) ja kaikkea muuta kivaa. 

Aikalailla täydellinen kesäpäivä, sopivasti treeniä ja auringonpaistetta. Toimii




sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ensikohtaaminen Karenin kanssa (ja pieni Winter War flashback)

Lauantain treenit

Lämmöt: Flight simulator 5,10,15....50,45,40 tuplahyppyä katkeamatta (20 min time cap)
Voima: Shoulder Press 3 x 5 (45/50/55)
Wod: Karen RX eli 150 wall ball 9 kg pallolla 305 cm korkeuteen
Tulos: 10.48




Minä olen lentäjän poika

Olipahan jyhkeät lauantai-treenit. Mulla on yleensä vaikeuksia Open Gymeissä saada kunnollinen lämpö päälle kun ei ole ohjattua lämmittelyä. Nyt päätin ottaa alkuun "muutamat" tuplahypyt lentosimulaattorin muodossa. Idea oli hyppiä katkeamattomia settejä alkaen vitosesta ja siitä vitosen lisäyksillä 50 hyppyyn asti ja sen jälkeen takaisin alas viiteen hyppyyn. Jos kesken sarjan tulee stiplu niin sarja täytyy tehdä uudestaan.

Hypyt kulkivat hyvin, mutta 45 hypyn setissä mulla tuli varmaan kuusi stiplua jossain 40 hypyn korvilla. Huomasin et käsistä hävis jo paras "heiluttelukyky" ja jalatkin oli aika muussina kun oli noin 400 tuplahyppyä takana. Onneksi laitoin tähän 20 minuutin time capin, muuten olisin varmaan hyppimässä vieläkin. Pääsin loppujen lopuksi simulaattorissa 40 hypyn kohdalle paluumatkalla. Tiukka setti.

Voima

Voimaosiossa tämän viikon teeman mukaisesti 3 x 5 sarjat shoulder pressiä. Kilot maanantaina tehtyjen ykkösmaksimien pohjalta eli eka sarja 65 % ykkösmaksimista, toka 75 % ja vika 85 %. Kiloissa tarkoitti mulla 44, 50 ja 55. Kilot ei tuntuneet tänään miltään. Toi 55 kiloa on yleensä ollut semmoinen lasti et sen kanssa on jo vitosissa haasteissa mutta nyt se tuli todella kevyesti. Alla video 50 kilon sarjasta, tanko liikkuu suhteellisen kevyen näköisesti ja rohkenen väittää vika näytti yhtä kevyeltä




Karen

Olen jo pitkään miettinyt tekeväni Karenin eli 150 toistoa wall ballilla aikaa vastaan. Nyt oli sopiva hetki siihen kun salillakin on 9 kg pallo. Otin taktiikaksi tehdä 15 toistoa minuutissa niin pitkään kuin mahdollista. Tämä toimikin ensimmäiset kahdeksan kierrosta eli sain pidettyä todella hyvin rytmin päällä. Loput 30 toistoa tein 10 heiton satseissa.

Mulla oli tavoitteena alle 10 minuutin aika ja siitä jäin nyt 48 sekuntia mutta silti olin tyytyväinen omaan suoritukseen. Pystyin lievästä tuskasta huolimatta pitämään tasaisen rytmin ja tajusin jossain vaiheessa et olen oikeastaan aika hyvä wall ball-heitoissa. Lasken sen tästä lähtien vahvuudekseni :). Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun heittelen 9 kg:n palloa ja viralliseen korkeuteen. Lisään samalla tämän vuoden tavoitteisiin tehdä Karen alle 9 min ja 15 sek.

Winter War-flashback

Winter Wareista on jo tovi vierähtänyt ja vastaan on tullut muutamia kirjoituksia niin kilpailijoiden kuin katsojienkin näkökulmasta. Tässä meikäisen silmiin osuneet, jos on lisättävää niin nakkaa kommentteihin. Ensimmäisenä listaan mestarin blogin jossa myös video tuosta legendaarisesta 70 kilon tempauksesta jonka katsominen aiheuttaa vieläkin kylmiä väreitä. Väitän, että tuo oli yksi hienoimpia hetkia suomalaisessa Crossfit-historiassa.

Saara Laaksosen blogi (Saara voitti kisat)
Steffin blogi (kilpaili)
Mikan blogi (katsojana)
Jonnan blogi (katsojana)
Tommin blogi (katsojan)
Jennin blogi (kilpaili)


Kuva: Pony