Näytetään tekstit, joissa on tunniste cfopen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cfopen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

CF open 15.5

Cf open 2015
Event 15.5

For time:
27-21-15-9
Row (calories)
Thrusters 43 kg



Simppeli treeni. Jo paperilta näki, että tästä tulee aika kaamea setti. Oli etukäteen todella vaikea asettaa tavoitetta kun ei tiennyt kuinka pahasti thrusterit tulemaan hajottamaan miehen. Tein lajin kaksi kertaa, ekan kerran heti perjantaina ja tokan kerran sunnuntaina.



Perjantain setissä mulla oli olevinaan suunnitelma joka meni ihan pipariksi, en edes muista miten jaoin toistot mutta muistaakseen ekan kiekan tein kolmessa pätkässä, loppu onkin aika sumua :).

Treeni meni kuitenkin ihan kohtuullisesti ja aika oli lopulta 12:16. Olo oli treenin jälkeen vastenmielinen. Jalkoja poltti ja sykkeet huusi hunajaa. Mulla oli kuitenkin vapaapäivä ja jäin salille tekemään vielä päivän treenin joka oli 15.4 eli pääsin ottamaan  revanssin niistä hupsuista. Hyvä, että jäin sillä nyt tulokseksi 36 toistoa kun virallisesssa suorituksessa sain vain 15. Hupsut rullas nyt todella hyvin.



Sunnuntaina otin uuden yrityksen 15.5:seen ja tällä kertaa pysyin hitusen paremmin suunnitelmassa ja tein ekat thrusterit 7/7/7/6 jaolla joka oli hyvä veto sillä sykkeet pysyi vielä tässä vaiheessa kohtuullisen matalina. Lopussa alkoi jo ehkä perjantain yritys painamaan (lauantaina jalat oli kipeämmät kuin koskaan) ja tahti hidastui liikaa. Kellotin lopulta kuitenkin 16 sekuntia paremman ajan eli tulos tasan 12:00. En nyt tiedä oliko aivan vaivan väärti mutta tulipa tehtyä ja hyvä fiilis treenin jälkeen. Nyt pariin päivään tullut yli 150 toistoa ja 6000 kg thrusteria joten on siitäkin varmaan hyötyä ollut.

Openit on nyt taputeltu ja pirun hyvä fiilis siitä, että sain lajit tehtyä olkapääongelmista huolimatta. Nämä olivat kirkkaasti parhaat openit ikinä jo senkin takia että salilta teki tällä kertaa moni muukin Openit ja ilmassa oli ns. urheilujuhlan tuntua! Kirjoittelen vielä yhteenvedon kun lopullinen sijoitus on varmistunut. Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin kohtuullisen varmalta ettei kutsua regionalseihin tule :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Epäonnistumisesta onnistumiseen

Photo by: Hannu Nieminen


Tätä postausta aloittaessani vasta puolet otsikosta pitää paikkansa. Toivon, että toinenkin puoli toteutuu kun yritän huomenna uudelleen Open 15.2-lajia eilisen *erseilyn jälkeen.

Ensimmäinen yritys

Heräsin aamulla hyvällä energialla, jaloissa pikkaisen painoi edellisen päivän kyykyt, mutta silti hyvä fiilis. Laji oli tuttu sillä olen tehnyt sen kaksi kertaa aiemmin, viime vuonna openeissa ja sattumalta kuukausi sitten kisaryhmän treeneissä. Mulla oli hyvä taktiikka ja tiesin että sitä noudattamalla pääsen kolmannelle kiekalle niin kuin pääsin kuukausi sittenkin.

Taktiikkana oli tehdä leuat ykkösinä ja käyttää koko kolmen minuutin työaika hyödyksi eli tehdä maltilla liikkeet. Ensimmäiseen kierrokseen meni 2 min 30 sekkaa eli juuri niin kuin olin suunnitellut. Tässä vaiheessa ei väsyttänyt vielä yhtään ja lähdin tyytyväisenä kakkoskiekalle.

Photo by: Hannu Nieminen


Kello lähestyi kuutta minuuttia ja tiesin että pitämällä saman tahdin pääsen seuraavalle kiekalle ja ajan tullessa täyteen olin tyytyväinen sillä sain kaikki toistot tehtyä tavoitteen mukaisesti. Energiaa oli vielä tankissa ja tiesin että tuun murskaamaan aiemman tuloksen. No en murskannut sillä mennessäni tangolle tuomari ihmetteli miksi lopetin kun olin tehnyt vasta 11 toistoa. Siinä vaiheessa teki mieli antaa itselleni kunnon avokämmen naamalle. Oman laskuvirheen takia homma jäi tuohon ja kun aikaa oli niin vähän jäljellä niin en kerennyt enää reagoida asiaan.
En muista et tämmöstä ketutusta olis ollut koskaan treenin jälkeen.

Ketutuksen vähän laantuessa, päätin että yritän vielä lajia uudelleen pienen palauttelutauon jälkeen, odottelin puolisen tuntia ja lähdin painamaan. Tein ekan kiekan 2 min 15 sekkaan (eli liian nopeasti) ja tämä söi viimeisetkin voimat ja kakkoskiekka jäin taas tyngäksi. Sinänsä vähän hölmöä ajatella että noissa olosuhteissa olisi pystynyt vielä parantamaan, mutta pakko oli yrittää.

Huomenna uusi yritys ja silloin nähdään pitääkö otsikko paikkansa.

Kävin vielä lauantaina tsekkaamassa go expo-messuilla Boxbattlen. Aikataulu oli tiukka ja kerkesin vain olla tunnin mutta hyvältä näytti!

Box Battle, kuva oma









maanantai 2. helmikuuta 2015

Flashback: CF open 14.2



Every 3 minutes for as long as possible complete:
From 0:00-3:00
   2 rounds of:
   10 overhead squats
   10 chest-to-bar pull-ups
From 3:00-6:00
   2 rounds of:
   12 overhead squats
   12 chest-to-bar pull-ups
From 6:00-9:00
   2 rounds of:
   14 overhead squats
   14 chest-to-bar pull-ups
Etc., following same pattern until you fail to complete both rounds



Tuttu treeni viime vuoden Crossfit Openeineistä. Viime vuonna pääsin tässä treenissä hädin tuskin kakkoskierrokselle ja sain tehtyä ekan setin ja muutanan toiston tokasta setistä, yhteensä siis 177 toistoa. Nyt treeni meni huomattavasti paremmin ja koen jopa onnistuneeni hyvin tällä kertaa.
Ennen treeniä tehtiin vielä treenikaverin kanssa OHS kolmosia Winter Wareista tuttuun tyyliin eli 90 selunnin välein lisäsimme 5 kg, lähtöpaino oli 40 kg ja vika onnistunut kolmonen tuli 75 kilolla. Parettain tehtynä tässä tuo aika alkoi olemaan liian lyhyt, mutta treeni oli kyllä hyvä, mutta myös pirun haastava.
14.2 lähti mukavasti liikkeelle. Painoin ekan kierroksen aikaan 2:05 eli 45 sekuntia nopeammin kuin viime vuonna. Tein kaikki kyykyt putkeen ja leuat meni ykkösinä alusta loppuun. 
Tokalla kiekalle pääsin aika maltillisilla sykkeillä ja tein sielläkin kaikki kyykyt putkeen, aika alkoi käydä jo aika tiukaksi mutta sain kiekan loppuun muutama sekunti ennen kuuden minuutin aikarajaa.
Tässä vaiheessa olin jo aika rikki. Ajattelin kuitenkin, että nyt jokainen toisto on plussaa sillä tavoite oli päästä toiselle kierrokselle. Kyykyt oli tosi raskaita ja tein kolmosina ja nelosina. Kerkesin vielä leuoille ja sain raapastua 8 chest to baria. Treeni meni hyvin ja lopputulos oli 110 toistoa johon olen tällä kertaa todella tyytyväinen.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Crossfit Open workout 14.2

Perjantain treenit
Voima: floor press 3 x 5 (65/75/85)
Wod: emom 10 minute 5 chest to bar-pull ups and 5 hspu

Sunnuntain treenit
Crossfit open workout 14.2
Score: 71 reps




Taas yksi levottomasti nukuttu yö takana kun edessä oli Openien toinen laji. Luvasssa oli kovaa menoa ja ainakin itseäni jännitti tämä laji todella paljon sillä chest to bar-leuat ei todellakaan ole mun vahvuus. Jos lähdetään siitä, että sain puolisen vuotta tehtyä ylipäätään ensimmäiset kippuleuat niin olen tyytyväinen siihen mitä tänään tapahtui.



Lajina oli siis todella kettumainen yhdistelmä chest to bar-leukoja ja valkyykkyjä 43 kilolla. Eli

 3 minuuttia aikaa tehdä:

Kaksi kierrosta
  • 10 valakyykkyä 43 kg
  • 10 chest to bar-leuka
Mikäli saat tehtyä kaikki toistot niin:

3 minuuttia aikaa tehdä:

Kaksi kierrosta
  • 12 valakyykkyä 43 kg
  • 12 chest to bar-leukaa
ja tällä kaavalla niin pitkään kun et enää kerkeä tehdä toistoja kolmen minuutin sisään.

Mulla oli selkeä tavoite eli päästä kakkoskierrokselle ja sieltä nakuttaa niin monta toistoa kuin mahdollista. Ajattelin ensin lähteä runnomaan toistoja niin nopeasti kuin mahdollista ja maksimoida lepoajan ensimmäisellä kierroksella. Onneksi kuitenkin katsoin barbell shruggedin kuumat vinkin tähän lajiin ja suunnitelin taktiikan uudelleen.



Tajusin, että jos lähden tekemään useita leukoja putkeen ja kaasutan itseni niin peli on meikäläisen osalta siinä. Mulla on pari kertaa treeneissä nimenomaan c2b-leukojen kanssa käynyt niin et kun rinta ei enää nouse tankoon asti niin stoppi tulee väistämättä. Lähdinkin siis siitä liikkelle, että teen ekan kierroksen mahdollisimma rauhallisesti. Käytännössä tein valakyykyt putkeen aika nopeasti ja leuat tein yksittäisinä. Tämä osoittautui hyväksi taktiikaksi ja lepoaikaa ekalta kiekalta jäi noin 10 sekuntia.



Kakkosrundilla valakyykyt olikin jo yllättään raskaita ja leuatkin alkoivat painaa. Sain kuitenkin tehtyä kakkosrundilta 12 valakyykkyä ja 12 leukaa sekä vielä muutamat valakyykyt päälle. Sen jälkeen loppui aika. Eihän tämä mikään mahtitulos ole, mutta olen siinä mielessä tyytyväinen, että sain ylipäätään tehtyä leuat chest to bareina ja onhan tuossa 43 kilossakin valakyykkyyn ihan kivasti painoa.

Mites maailmalla?

Tällä hetkellä parhaan tulokset on nakuttanut Ryan Fischer jolla todella hyytävät 409 toistoa. Perässä Rich Froning jolla 359 toistoa. Yllättävänkin suuri ero tämänhetkisen ykkösen ja kakkosen välillä. Saa nähdä meneekö joku vielä Fischerin ohi.

Naisissa Kelley Jacson paukutti mahtituloksen 353 ja on vielä tällä hetkellä piikkipaikalla.