Näytetään tekstit, joissa on tunniste toestobar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toestobar. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Energiaa onnistumisista


Eilen oli koko päivän jotenkin vetämätön olo ja reidetkin oli ehkä kipeämmät kuin koskaan. Treenit oli todella vieneet veronsa ja kun saavuin salille en ollut ollenkaan varma tulenko tekemään suunnitelmissa ollutta treeniä vai keskitynkö pelkkään kehonhuoltoon.



Sitten tapahtui jotain todella outoa bar muscle upin kanssa. Aloin kaikessa rauhassa vetelemään muutamia chest to bareja ja hain kippiä. Sen jälkeen päätin kokeilla muscle upia ja yhtä-äkkiä tuli mun mittapuulla tekniikaltaan lähes täydellinen suoritus. 

Hämmennyin todella, sillä viimeisestä onnistuneesta on kohta puoli vuotta . Olen viimeaikoina hakenut kumpparin avulla vauhtia liikkeeseen ja nähtävästi se kannatti.  Otin vielä pienen tauon jälkeen toisen toiston ja silloin oli Jonnallakin kamera valmiina ja tämä mestarisuoritus päätyi videolle :). Videon laatu meni tosin puuroksi


Tämän jälkeen tapahtuikin todellinen käänne ja onnistumisesta tuli niin jäätävä määrä energiaa et oksat pois. Päätin tehdä treeninkin. Luvassa olikin aikamoinen setti

For time
10/10 KB snatch 32 kg
10 power clean 80 kg
10 Toes to bar
10 box over
5 bar muscle up (assisted)
10 box over
10 toes to bar
10 power clean 80 kg
10/10 KB snatch 32 kg
Time: 20:58

Jäätävä treeni. Ennakkoon noi 32 kg kahvakuulatempaukset tuntu aika karuilta, en ole niitä aiemmin tehnyt mutta kyllä ne sit loppujen lopuks meni ihan ok:sti. 

Muscle upit tein treenissä kuminauhalla, muuten nykisin niitä vieläkin. 






tiistai 8. heinäkuuta 2014

Arki käyntiin tempaamalla

Maanantain treenit näytti jo paperilla hyvältä ja hilpaisinkin innoissani salille. Lomat on nyt hetkeksi taputeltu ja taas muisti mikä ero on mennä treenaamaan suoraan duunista sen sijaan et olisi vapaalla. Kroppa vaatii huomattavasti enemmän herättelyä näin arkisin.

Alun voimaosio oli simppeli, 10 minuuttia aikaa löytää oma hang snatch (riipusta ja kyykyn kautta) ykkösmaksimi. Aloitin nostot 40 kilosta tulin vitosen korotuksilla 65 kiloon asti jonka jälkeen yriti 70 kiloa mutta se enää tullut ylös. Pudotin vielä 67.5 kiloonkin mutta en saanut sitä ylös. Aika loppui kesken.

Pakko olla silti tyytyväinen sillä tämänhetkinen PR tempauksessa on 70 kiloa ja eilisestä jäi sellainen maku et ei se 70 kiloa mahdottomuus riipustakaan ole.

Päivän metcon oli myös loistava pläjäys:

10 min amrap:
4 x handstand push up (raaka)
8 x power snatch 50 kg
12 x toes to bar
Tulos: 3 kierrosta ja 3 toes to baria

Eipä ole ihan hirveästi tullut treenattua raakoja hupsuja. Aikoinaan tuli toki aloteltua niillä mutta viimeaikoina on tullut tehtyä vain kippaamalla, siksi olikin kiva huomata et noi meni ihan kohtuullisesti. Ekalla kiekalla sain kaikki neljä putkeen, tokalla ja kolmannella jouduin katkomaan "sarjat" kahtia kun kroppa ei liikahtanut senttiäkään ylös.

Tempauksissa vähän joutu hakemaan fiksua rytmiä tehdä liikkeet mahdollisimman hyvällä tekniikalla mutta silti nopeasti. Vasta viimeisellä kierroksella sain kunnon rytmin päälle ja tein siinä viisi toistoa touch and go-periatteella eli irrottamatta otetta tangosta.

Toes to barit, joista on tullut yksi mun uusista lempiliikkeistä, tuntuivat tänään raskailta. Mulla on vieläkin kämmenet vähän rikki joten tangosta on vaikea saada tukevaa otetta ja silloin tosta liikkeestä tulee raskas. Sain kuitenkin teipattua kädet kohtuu hyvin ja t2b:t meni jotenkuten, ekalla muistaakseen 6 + 6 ja tokalla sekä kolmannella jaoin kolmeen osaan.

Kokonaisuutena tosi hyvä setti ja treenistä jäi hyvä fiilis ja tällä kertaa vähän jopa energiaakin. Ei aina treenin jälkeen tarvitse maata puolikuolleena lattialla omassa hikilätäkössään :)

Päätin viime viikolla taas tarttua härkää sarvista ja aloittaa taas muscle up-treenit. Keksin kokeilla kuminauhan kanssa ja sain aika isoja oivalluksia liikkeestä. Treenaan nyt hetken kumpparin kanssa ja sen jälkeen taas ilman avustuksia nykimään


maanantai 16. joulukuuta 2013

Karsintakrapulaa

Päivän treenit

Voimaosio: takakyykky 5 x 3 (80/100/105/100/100)
Wod: 3 kierrosta:
15 toes to bar
8/8 kb shoulder press 20 kg
15 boxihyppyä
15 takakyykkyä 50 kilolla (tanko maasta)
Aika 11 min



Liekö pientä karsintakrapulaa, mutta tänään kyykyt oli tosi jähmeitä. Karsintaan osallistujien oli tarkoitus tänään vetää kevyemmillä painoilla ja säästellä paukkuja vikaan karsintaan. Aloitin sarjat 80 kilolla ja huomasin heti et nyt ei ole reisissä ihan energiat kohdillaan. 100 kiloa tuntui jo todella tiukalta, puhumattakaan 105 kilosta. Outoa, aikaisemmin nämä kilot eivät ole tuntuneet pahoilta mut ehkäpä tossa painoi viime viikon valakyykyt.

Wod

Päivän wodi oli hauska setti, toes to barit meni aika jähmeästi, 20 kilon kahvakuulalla tehtävät shoulder pressit oli kevyitä ja boksit sekä kyykyt meni kohtuullisesti. Toes to bareja lukuunottamatta kaikki liikkeet meni katkeamatta. Treeni pisti ihan mukavasti keuhkot laulamaan.

                                       Vaikea sanoa onko toi möykky alaselän pyöristymä
                                       vai jenkkakahva, oli  kumpi tahansa niin siitä pitäis
                                       varmaan päästä eroon.

Voimatasot

Jotenkin nyt näiden karsintojen aikana taas tajunnut sen, että omia voimatasoja pitäisi saada reippaasti ylös. Näillä kiloilla ei kyllä pitkällä pötkitä. Nyt kuitenkin ensisijaisena tavoitteena on saada toi oma elopaino hallintaan ja saada kyljyksistä turhat makurasvat pois. Sen jälkeen "kaikki" paukut voimatasojen aggressiiviseen nostamiseen. Sinänsä nämä kaksi asiaa eivät mun mielestä ole toisiaan poissulkevia, Rich Froningin sanoin: "jos haluat olla tiukassa kunnossa niin tee paljon metconeja, jos haluat voimaa niin tee painonnostoa. Jos haluat molempia, niin sun täytyy tehdä molempia" Tietyllä tavalla itsestäänselvyys, mutta silti ajatuksia herättävää :)