Näytetään tekstit, joissa on tunniste winterwar2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste winterwar2015. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. helmikuuta 2015

Winter War 2015- kisakooste

Kooste Winter War 2015-kisoista Tampereelta (6-7.2.2015)
Kisasivut (linkki)
Tulokset (linkki)

Winter War 2015 on nyt taputeltu ja viime vuoden tapaan suomen kovakuntoisimmiksi kruunattiin Saara Laaksonen ja Mikko Aronpää. Itse olin paikan päällä katsomassa ja kannustamassa Vantaalta lähteneitä kisaajia. Kisailijoiden urakka starttasi tuttuun tyyliin jo perjantai-iltana, seuraavat lajit olivat lauantaiaamuna joten samalla palautumisen rooli nousi varmasti korkealle.


Innokkaita katsojia riitti


Ensimmäinen laji
10 MIN AMRAP:
1500m/1250m soutu
Maksimimäärä yleisliikkeitä soutulaitteen yli

Ekassa lajissa siis miehet soutivat 1500 metriä ja naiset 1250. Tämän jälkeen loppuaika tehtiin yleisliikkeitä soutulaitteen yli. Miehissä Kovimman tuloksen ykköslajissa teki Joosua Eskelinen, jonka 82 burpeeta on jäätävä määrä ja sitä olis myös naisten kärkitulos eli Mila Nurmisen 86 burpeeta. 


Toinen laji
 Noin 3km juoksu aikaa vastaan

Yleisliikkeiden jälkeen kilpailijat lepäsivät hetken ja sen jälkeen juoksivat noin kolmen kilometrin matkan. Miehissä kovimman ajan pinkoi Jukka-Pekka Peltonen aikaan 12:40 ja naisissa Cf vantaata edustava Meri Savolainen aikaan 13:18. Kun ottaa huomioon, että pohjalla oli tiukka soutu ja yleisliikkeitä niin kärkiajat olivat todella kovia. Kokonaisuutena jokseenkin vastenmielinen ajaus yhdistää soutua, burpeita ja juoksua :)


Assault bike



Kolmas Laji
7 min AMRAP
15 kaloria assault bikellä
12 swing 32/24
9 chest-to-bar/leuat

Varsinainen kisapäivä lähti lauantaina liikkeelle heti aamusta. Mukana oli ensimmäistä kertaa assaul bike (eräänlainen kuntopyörä), joka on rapakon takana jo tutumpi näky, mutta täällä päin uudempi tuttavuus. Varmasti suurin osa kilpailijoista testasikin laitetta ensimmäistä kertaa nyt lauantaina.

Laji oli muuten klassinen crossfit-treeni eli 7 minuutin amrap, jossa ensin pyöräiltiin 15 kaloria, sen jälkeen 12 kahvakuulaswingiä ja loppuun 9 chest to bar-leukaa (naisilla leukoja). I

Itse en ole koskaan testannut tuota assault bikea, mutta ilmeistä päätellen kyyti ei ollut kovin mieluisaa. Ekan kierros näytti menevän vielä kohtuullisen rauhallisesti, mutta tokasta kiekasta eteenpäin porukalla oli aika tuskaiset ilmeet. 

Miehissä tämän eventin voitosta käytiin Mikko Ojalan ja Björn Kullbergin välillä tiukka kamppailu, lopulta Ojalan tulos oli kaksi toistoa enemmän. Tasaista menoa.

Naisissa lajivoiton vei Tiina Taavela 143 toistolla. Eroa seuraavaan oli peräti 22 toistoa joten aika selkeä voitto.



Neljäs laji 4 kierrosta:
  50 tuplanarua/5 m käsilläkävelyä
Time cap: 6 min

Käsilläkävelyä ei pääse näköjään millään karkuun. Karsinnoissa testattiin käsilläseisontaa ja nyt piti kävellä katkeamatta viiden metrin matka, joka oli tyly lisä. Viiden metrin pätkiä tuli yhteen neljä ja välissä 50 tuplahyppyä. Harmitti katsoa kun usealla kilpailijalla jäi kävelyt ekaan tai tokaan pätkään ja käytännössä samalla murenivat haaveet finaalipaikoista. 




Miehissä Aleksi Hakunti painoi koko matkaan 2:48 perässään muutaman sekunnin hitaampi Mikko Ojala. Naisissa piikkipaikan vei Saara Laaksonen ja kakkospaikan Meri Savolainen.

Viides laji
Tempauksen ja rinnallevedon maksimit. Kumpaankin kaksi yritystä.

Viidennessä lajissa haettiin tempauksen ja rinnallevedon ykösmaksimit. Kilpailijoilla oli kumpaankin nostoon kaksi yritystä ja aloituspainoja ei saanut vähentää mikäli ensimmäinen nosto epäonnistui. Tässä omien rajojen tunteminen korostui ja moni jäikin ilman tulosta kun jompikumpi nosto epäonnistui.

Miehissä voiton vei Aleksi Vihonen jonka 160 kilon rinnalleveto aiheutti kohahduksen ympäri katsomoa. Jäätävät kilot ja olihan tuo nosto kieltämättä yksi lauantain kohokohdista. Huikea suorituksen teki myös Ville Hänti joka 110 tempauksessa ensin epäonnistui, mutta kerkesi vielä aikarajan puitteissa tehdä onnistuneen noston. Seuraavaan nostoon hän lisäsi vielä 10 kiloa ja onnistui. Selkeästi henkisestikin kova kilpailija, jonka suoritukset tekivät meikäläiseen vaikutuksen jo viime vuoden Unbroken-kisoissa.



Melkein





Naisissa kovimman tuloksen teki Marianne Saarhelo jonka 97,5 kilon rinnalleveto oli komeaa katsottavaa. Mariannen perässä tulivat Saara Laaksonen, Emilia Leppänen ja Vantaan Tiina Rinne kaikki kovilla tuloksilla.

Lajit 6-8 (semifinaali) 3 x 4 min time cap
4/2 VOIMAVETOA RENKAILLA
8 RINNALTA YLÖSTYÖNTÖÄ 70KG/45KG 12 BOKSIN YLITYSHYPPYÄ 75CM/60CM 4/2 VOIMAVETOA TANGOLLA
8 RINNALTA YLÖSTYÖNTÖÄ 70KG/45KG 12 BOKSIN YLITYSHYPPYÄ 75CM/60CM

Tässä lajissa ylläoleva treeni kohtiin kolme kertaa ja jokaisesta sai erikseen pisteet. Miehissä Aronpää dominoi lajia ja vei voitot kaikista kolmesta erästä. Samoin naisissa Laaksonen otti kolmoisvoiton, perässä jokaisessa erässä Mila Nurminen komealla suorituksella. Tässä lajissa muscle upit olivat monelle vaikeita ja käytännössä tie finaaleihin tyssäsi jos ei muscle upit kulkeneet.

Finaali
Aikaa vastaan:
50 THRUSTER 50KG/35KG
30 KAHVAKUULATEMPAUS 32.5KG/20KG
40 VARPAAT TANKOON
20M ASKELKYYKKYKÄVELYÄ AKSELI PÄÄN YLÄPUOLELLA 70KG/45KG

Veikkasin, että finaalissa nähdään sekä toes to bareja, että oh-askelkyykkyjä ja näinhän siinä kävi. Askelkyykyt missä muodossa tahansa sopii hyvin juuri finaalilajiksi, sillä se mahdollistaa kunnon yleisöystävälliset kaksinkamppailut. Semmoinen nähtiin nytkin kun Laaksonen ja Leppänen menivät rinta rinnan loppuun asti ja jostain syystä kummallakin putosi tanko juuri ennen maalia. Vaikutti siltä, että he luulivat jo olevansa maalissa kunnes tajusivat että matkaa on vielä jäljellä. Leppänen kerkesi ottaa tangon ensimmäisenä vala-asentoon ja kyykkäsi itsensä ensimmäisenä maaliviivan yli. Laaksosen tuli finaalissa kakkoseksi, mutta otti kokonaiskisasta ylivoimaisen voiton.



Miehissä ei nähty ihan samanlaista kaksinkamppailua sillä Aronpää tuli maaliin noin 45 sekuntia ennen kakkoseksi tullutta Joosua Eskelistä. Aronpäälle myös kokonaiskisasta ylivoimainen voitto, Eskelinen sijoittui hienosti toiseksi ja Matti Knaapi kolmanneksi. Naisissa Laaksosen perässä olivat Mila Nurminen ja Annika Vahomäki.

Mitä jäi käteen?

  • Kisat olivat loppupeleissä aika klassista crossfittiä. Koneisto merkitsi mielestäni tänä vuonna enemmän kuin voima.

  • Aronpään ylivoima tuli meikäläiselle hieman yllätyksenä. Viime vuonna hänet laitettiin aika koville, mutta tänä vuonna hän oli ylivoimainen, siitä ei pääse mihinkään.

  • Assault bike oli hyvä ja yllättävä veto. Ehkä ensi vuonna nähdään jo tälle vuodelle veikkaamani atlas-kivet tai hiekkäsäkit

  • Sekä naisissa, että miehissä oli valtavia eroja rinnallevedon ja tempauksen maksimeissa. Lohduttavaa omasta näkökulmasta oli se, että osalla tempauksen lähtöpainot olivat lähellä mun pr-rautoja :)

  • Kisajärjestelyt olivat loistavat. Happi oli hallissa erinomainen ja pitkän päivän päätteeksi oli vielä pirteä olokin. Ainoa mitä jäin kaipaamaan niin livenä päivittynä tulostaulu screenillä olisi kova juttu.




maanantai 22. joulukuuta 2014

Winter War- karsintalaji 3 ja muuta mukavaa

Winter War-karsinnat


Viime viikon kohokohta oli tietenkin Winter War-karsinnat. Tein kolmannen lajin kaksi kertaa ja jälkimmäisellä onnistuin parantamaan tulostani hieman. Täytyy sanoa, että lajissa olleet liikkeet etukyykky ja käsilläseisonta ovat kummatkin suuria heikkouksiani, joten en ollut kovin innoissani julkistuksen jälkeen. Laji oli:

Osa 1
90 sekunnin välein 3 etukyykkyä kasvavalla painolla
Miehet: 60-70-80-90-100-105-110-115-120-125-130-135-140-145-150-155-160-165-170-175-180-185-190-195-200

Naiset: 40-45-50-55-60-62.5-65-67.5-70-72.5-75-77.5-80-82.5-85-87.5-90-92.5-95-97.5-100-102.5-105-107.5-110
2min tauko
Osa 2
Kolmen minuutin aikana mahdollisimman pitkä aika käsinseisontaa neliömetrin alueella. Urheilijalla on käytössä viisi (5) yritystä, joiden yhteenlaskettu sekuntimäärä on osan tulos

Kuvassa kolme sekuntiakin näyttää pitkältä


Ensimmäisellä yrittämällä keskiviikkona sain tehtyä kolme toistoa 100 kilolla, mutta sen jälkeen tuli stoppi. Silloin jäi kuitenkin semmoinen fiilis, että 105 kiloa voisi tulla ylös ja toisella yrityskerralla lauantaina se tulikin. Eipä tässä sinänsä mitään ilmavitosia itselle tarvitse heitellä, sen verran pienissä kiloissa liikutaan etukyykyn osalta et paljon on vielä tekemistä.

Käsilläseisonta meni keskiviikkona ihan reisille ja silloin tuli viidellä yrityksellä yhteisajaksi kuusi sekuntia..Nyt lauantaina suorastaan murskasin tuon ajan ja lopputulema oli yhdeksän sekuntia :). Sekaan mahtui yksi kolmen sekunnin putki joka aiheutti, surkuhupaisaa kyllä, pienet tuulettelut.

Kaikenkaikkiaan karsinnoista jäi vähän väsynyt maku omalta osalta, en päässyt sinne tasolle mille olisin halunnut ja ei tullut semmoisia itsensäylittämisen tunteita. Toki viimeiset pari kuukautta on mennyt treenien osalta vähän himmaillen selkävaivojen takia, mutta silti olen kokonaisuuteen pettynyt.

Onneksi kuitenkin treenikaverien menestys ilahduttaa, Crossfit Vantaalta lähtee kisoihin ennätysmäärä kisaajia ja kovimpana pyssynä Tiina Rinne, jonka toinen esiintyminen Winter Wareissa toi karsintojen kolmannen sijan! Täytyy tässä lomalla vielä kirjoitella tarkemmin karsinnoista.

Grace

Perjantaina kävin paukuttelemassa yhden lempitreeneistäni eli Gracen. Simppeli treeni, kolmekymmentä clean & jerkkiä 60 kilolla aikaa vastaan. Kaikkien aikojen paras aika on mulla 2 min 58 sekuntia, nyt meni reippaasti yli kolmen eli 3 min 34 sekuntia. Tanko tuntui jo alusta todella painavalta ja tekeminen oli tahmeaa. Sain kuitenkin jotenkin runnottua tuon alle neljään minuuttiin.

Valakyykkyennätystä pukkaa



Viikon isoin onnistuminen tuli sunnuntaina kun päätin tehdä pitkästä aikaa valakyykkyjä. Tätä liikettä ei kovin usein tule tehtyä, mutta silloin kun teen niin tuppaa tulemaan isoja ennätyksiä. Niin tapahtui tälläkin kertaa. Aloitin vitosilla alkuun ja tein sarjat 60 ja 70 kilolla, sen jälkeen kolmosia 75 ja 80 kilolla. Jälkimmäinen oli vain viisi kiloa silloisesta ennätyksestä joten tajusin, että ennätykset saattaa mennä uusiksi. Nousin tuosta vitosen korotuksilla eka 85 kiloon, sitten ennätyskiloihin 90 kg ja lopuksi 92.5 kg. Eli komea 7,5 kilon parannus! Tällä onnistumisella saa hyvin kuitattua muut viikon nihkeämmät setit.



Tulipa vielä loppuun vedettyä kohtuullisen hyvä ja tehokas treeni eli :

3 kierrosta aikaa vastaan
10 x ohs 42.5 kg
15 boksihyppyä
20 kb swing 32 kg
Aika: 9:15

Painoin kaikki kyykyt putkeen, boksit meni putkee, mutta aina välillä ylhäällä leväten. Kuulat tein ekalla kiekalla putkeen, tokalla sekä kolmannella jaoin ne kahtia. Treeni oli yllättävän rapea. Nyt videolta katsottuna noi kyykyt jäivät kyllä vajaiksi. Vaihdoin kengät voimatreenin jälkeen ja jotenkin oli haperoa kun kantapäästä hävisi pari senttiä. Treenistä jäi muuten hyvä maku.






lauantai 13. joulukuuta 2014

Winter war 2015 - 2. Karsintalaji / Päätä seinään

Tempaus


Päätä seinään ja kunnolla. Seinä on tällä kertaa 70 kilon tempaus joka ei vaan rokkaa. Tein tänään jo toisen kerran Winter War-karsintojen toisen lajin ja tismalleen sama tulos eli 90 toistoa. Kaikki ketkä on kyseisen lajin tehneet tietävät, ettei tota viittis painaa huvikseen uudestaan ja uudestaan, mut kyllä kismittää kun on minuutti aikaa ja tanko ei vaan heilahda.

Treenissä ideana oli siis tehdä:

12 min AMRAP:
20 Tempaus (40kg/25kg)
15 Yleisliike tangon yli (käsien irrotus lattiasta ala-asennossa)
15 Tempaus (50kg/30kg)
15 Yleisliike tangon yli (käsien irrotus lattiasta ala-asennossa)
10 Tempaus (60kg/35kg)
15 Yleisliike tangon yli (käsien irrotus lattiasta ala-asennossa)
5 Tempaus (70kg/40kg)
15 Yleisliike tangon yli (käsien irrotus lattiasta ala-asennossa)
Niin monta tempausta kuin mahdollista (80kg/45kg)
TIE BREAKER: Työntö
Tulos: 90 reps

Ekalla yrittämällä keskiviikkona tein ekat tempaukset nelosina ja nyt lauantaina tokalla jaoin toistot 6-5-4-3-2. Vaikea sanoa, et kumpi toimi paremmin mut jotenkin jälkimmäisestä jäi paremmat fiilikset. Ekalla yrittämällä mulla tuli käytännössä jokaiseen burpeeseen ylimääräinen väliaskel ennen kuin hyppäsin tangon yli, nyt kiinnitin siihen huomiota ja säästin varmasti energiaa paljon. Kummallakin yrittämällä tein 50 ja 60 tempaukset ykkösinä.

Burpee on aina yhtä nautinnollista


Tällä kertaa mulla oli painonnostokenkien sijaan jalassa Nanot, jotka toimi tässä treenissä hyvin. Hypyt oli huomattavasti kevyempiä. Burpee on liikkeenä kyllä yksi perkele. Lisäksi vielä hieman kiukutteleva alaselkä tuo tuo tuohon liikkeeseen lisätwistin ja hidastaa todella paljon. Välillä tunsin itseni hylkeeksi kömpiessäni lattialta ylös. 

Lajina tämä oli mielestäni nerokas. Periattteessa viimeisellä kahdella minuutilla tulee ne isoimmat erot ja lysti alkaa siellä. Koneisto ei ollut treenin aikana mitenkään erityisen kovilla (jos vertaa vaikka ykköslajiin) mutta treenin jälkeen tuli semmoista verenmakuista yskää ja meinasi tajua lähteä. 

Laji oli mulle pieni yllätys, sillä odotin tähän väliin puhtaasti voimalajia. Ehkä nyt viimeisessä lajissa nähdään jonkilainen voimasetti, esim: 1 RM bear complex mikä nähtiin nyt lauantaina järjestetyissä Masters-kisoissa Hämeenlinnassa. Nähtäväksi jää.



Tämä viikko on siis mennyt enemmän tai vähemmän Winter War-tunnelmissa mutta torstaina tuli treenattua perhosleukoja ja nyt ensimmäistä kertaa hiffasin mitä siinä liikkeessä pitää tehdä.

Kuva ei liity postaukseen millään tavalla



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Winter War 2015 1. Karsintalaji



Winter War 2015 ensimmäinen karsintalaji takana ja hieman ristiriitaiset tunnelmat. Tulos jäi aika selkeästi omasta tavoitteesta mutta toisaalta en tiedä mitä olisi voinut tehdä toisin.

Jos katsoo viime vuoden tulosta niin parannusta tuli reippaasti, mutta silti jäi hieman kaivertamaan. Selityksiä varmaan löytyisi kun alkaisi kaivamalla kaivaa, mutta loppupeleissä kunto on tällä hetkellä tämä. Tulos 167 toistoa (viime vuonna 139) jäi siis 180 minimitavoitteesta, mutta näillä mennään.

Laji 1

10 MIN AMRAP
  • 30 Raaka rinnalleveto 50kg/30kg
  • 10 Leuanveto
  • 30 Boxihyppy 60cm/50cm
  • 10 Leuanveto
  • 30 Tuplanaruhyppy
  • 10 Leuanveto
Tulos: 167 toistoa




Laji on sinänsä nerokas sillä ensimmäinen kierros on vielä helppoa tekemistä, mutta kakkoskierroksesta eteenpäin alkaa lysti. Ekalla kiekalla tein rinnallevedot kympin satseissa, mutta kakkoskiekalla meni ykkösinä ja kakkosina joka söi aikaa mielettömästi. Boksihypyt söi jaloista kaiken puhdin ja  nosti sykkeet korkealle. Pystyin niissä pitämäön tasaisen (joskin hitaan vauhdin) päällä. Eka kierros meni aikaan 5:44.

Tuplahypyissä ei yhtä stiplua lukuunottamatta ongelmia ja leuat meni odotetusti eli hitaasti ja raskaasti. Ekalla kiekalla tein ne muutamassa osassa ja kakkoskiekalla menikin jo ykkösinä ja kakkosina. 

Tässä treenissä tuli muutama tärkeä kehityskohta vuodelle 2015

  • Kipistä perhosiin. Yksinkertaisesti mun kippileuat on liian hitaita ja syövät energiaa. Perhostelu haltuun niin ajat paranee.
  • Boksihypyt. Mun pitää saada nää rullaamaan höyhenenkevyesti ja rytmillä.
  • Peruskestävyys. Tää oli varmaan suurin este tällä kertaa. Kunto loppui yksinkertaisesti kesken.

Kaameita tuloksia on ympäri suomen tullut. Kun vertaa noita reippaasti yli kahden sadan toiston tuloksia omiin niin voi äkkiseltään masentaa mutta toisaalta itseään vastaanhan tässä kilpaillaan. No itseasiassa ei kilpailla mut tämän mantran hokeminen helpottaa :)

Ensimmäisen kierroksen rinnallevedot:








keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Winter War 2015 is here!

Kuva vuoden 2014 karsinnoista


Tästä se kolmen viikon tauoton leaderboardien kyttääminen ja karsintahumussa eläminen taas lähtee! Seuraavan kolmen viikon aikana selvitetään ketkä lähtevät kisaamaan suomen kovimman miehen ja naisen titteleistä Winter War-kisoihin Tampereelle!

Eilen julkistettiin ensimmäinen karsintalaji ja sieltähän tuli tuttu treeni, eli yksi viime vuoden karsintalajeista jonka itsekin tuolloin tein. Hauska sattuma että teimme tämän kisaryhmän treeneissä kaksi viikkoa sitten, joten treeni on hyvin muistissa ja tietää ainakin periatteessa millaiseen tulokseen on mahdollisuudet.

Ensimmäinen karsintalaji (linkki)

Laji 1

10 MIN AMRAP
  • 30 Raaka rinnalleveto 50kg/30kg
  • 10 Leuanveto
  • 30 Boxihyppy 60cm/50cm
  • 10 Leuanveto
  • 30 Tuplanaruhyppy
  • 10 Leuanveto

Viime vuonna tämä laji meni multa ihan penkin alle enkä ollut ollenkaan tyytyväinen tulokseeni. Nyt pari viikkoa sitten paransin tulosta 139 toistosta 175 toistoon. Vaikka itse sanonkin niin kohtuullinen parannus vuodessa :)

Nyt tavoitteena on vähintään  180 toistoa johon olisin todella tyytyväinen. Teen lajin lauantaina joten jos menee reisille niin kerkeän periatteessa tekemään lajin uudestaan sunnuntaina.

Ps. loistava ennakkokatsaus kisoista ja ekasta karsintalajista Mikan kevyet kilometrit, raskaat raudat-blogista

Eiliset treenit veti kropan aika juntturaan mut fiilis oli pirun hyvä treenien jälkeen. Wodissa oli mukana bar muscle uppeja ja niissä onnistuminen aiheuttaa aina ilon tunteita.

Tiistain treenit
Maastavetoa (kokeillen)

Wod: 12 min amrap
3-6-9-12-15...
Power clean 70 kg
bar muscle up
box jump
Tulos: 12 clean + 1 bar mu

Harvemmin, itseasiassa ei varmaan koskaan ole tullut tehtyä 19 bar muscle uppia. Puhumattakaan siitä et ne tulis wodin aikana jolloin sykkeet on korkealla ja lihakset hapoilla. Nyt tein niitä ekat kolme putkeen ja sen jälkeen ykkösinä ja kakkosina loppuun. Välillä oli pakko pitää aika pitkiäkin lepoja jotta sai muscle upit tehtyä. Rivet oli kohtuullisen kevyitä ja pystyin niitä tekemään ilman ongelmia. Boxit oli lepoa tässä treenissä.