Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisahommia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisahommia. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Winter War 2016 karsinta - Laji 3
Kun kolmas laji julkistettiin ja se piti sisällään ring muscle uppeja niin paniikin sijaan olin tyytyväinen! Kyseinen liike onnistuu silloin tällöin riippuen ihan päivästä. En ollut tehty muscle uppeja vähään aikaan, joten oli hyvä kun ne nyt tuli ns. pakotettuna vastaan!
Winter War 2016-karsinta kolmas laji
10 min amrap
20 cal row
15 wall ball
10 box over
2/4/6/8...ring mu (kasvavat toistot)
Oma tavoite oli saada nuo kaksi ekaa muscle uppia tehtyä, joten aloitin setin todella rauhallisesti maksimoiden omat energiat renkaita varten. Taktiikka onnistui ja sain tehtyä kaksi muscle uppia putkeen ekalla yrittämällä!
Seuraavaan kierrokseen lähdinkin sitten ehkä liian kovaa ja sykkeet nousi liian korkealle. Kun pääsin seuraaville muscle upeille niin ne eivät enää olletkaan niin helppoja. Käytin loppuajan niiden runnomiseen ja lopulta sain vain kaksi tehtyä. Tulos siis 94 toistoa ja tällä sijoitus todella heikko mutta silti tyytyväinen että sain edes muutamat mu:t tehtyä.
Kävin vielä sunnuntaina tekemässä lajin uudelleen ja silloin sain vain yhden muscle upin tehtyä...Toki pohjalla oli lauantailta todella kovat treenit eli paikat olivat hieman jumissa, mutta silti kuvastaa ensimmäisen yrityksen onnistumista.
Eilen julkistettiin viimeinen laji ja aikamoinen tankohelvetti sieltä tuli. Ennustan aikamoista raastoa...Tavoite on mulla olla parhaan 50 % sakissa eli vikaan lajiin pitää pistää kaikki paukut.
lauantai 5. joulukuuta 2015
Winter War 2016 karsinnat Laji 1 ja 2
Ja taas mennään. Kolme viikkoa tauotonta leaderboardin päivitystä ja seuraavan lajin arvailua. Winter War 2016 karsinnat korkattu! Ekan lajin julkaisu aiheutti lähinnä masennusta, sillä thrusterit eivät todellakaan ole oma suosikki tai vahvuus. Voikin perustellusti sanoa, että kisapaikka Unbrokeniinko jäi kiinni heikosta suorituksesta thruster 3rm-lajissa. No silti hyvällä fiiliksellä lähdin tekemään ensimmäistä karsintalajia.
Tein thrustereihin suunnitelman jossa pysyin alusta loppuun. Ekat 50 kilon toistot tein kahdessa erässä, 60 kilon toistot 4, 3 ja 3 pätkissä ja 70 kiloassa siirryin ykkösiin ja niillä menin loppuun asti. Sain 80 kilolla tehtyä kolme toistoa joka oli hieman tavoitetta heikompi tulos. Siltikin kropassa tuntui suhteellisen hyvältä ja tavoitteena olikin päästä suht tuoreena kakkososioon.
Kakkososiossa lähdin alusta nakuttelemaan toistoja kakkosina eli c2b + t2b aina pötköön ja sen jälkeen pieni breikki ja takaisin tankoon. Tämä taktiikka toimi itsellä erittäin hyvin ja sain pidettyä alusta loppuun tasaisen tahdin. Noin 40 toiston kohdalla oli pakko siirtyä ykkösiin, mutta tahti pysyi silti hyvänä. Lopputulema oli 64 toistoa johon olen tyytyväinen. Ylitin oman tavoitteen neljällä toistolla.
Kokonaisuutena ok suoritus. Ekassa osiossa tulen ottamaan turpaan ja pahasti sijoituksissa mutta kakkososiosta tulee kohtuulliset sijoituspisteet. Jos viime vuonna olin karsintojen kolmanneksi viimeinen niin nyt ollaan ainakin vähän paremmassa vauhdissa jo tässä vaiheessa vaikka valtaosaa tuloksista ei vielä olekaan syötetty leaderboardille.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Karjalan Kovin 2015 - Karsintalaji
Donniin Karjalan Kovimpien karsintalajit taputeltu. Tuttuun tyyliin laji oli erinomainen. Kolme osiota jotka kaikki mittasi hieman eri osa-alueita. Oma suoritus meni oikeastaan aikalailla siten miten sen ajattelinkin. Ainostaan lopussa tuli pieni romahdus.
Ensimmäisessä osiossa siis ideana tehdä buy in tyyppisesti 25 bar facing burpeeta ja sen jälkeen loppuaika chest to bar-leukoja. Time cap oli viisi minuuttia. Burpeissa meni aikaa noin puolitoista minsaa ja siitä pienen heiluttelun jälkeen hyppäsin tangolle. Mulle oli alusta asti selvää että teen ykkösinä leuat. Pystyn niitä tekemään suhteessa paljon enemmän kuin jos väsyttäisin itseni useammalla putkeen tehdyllä toistolla. Alkuun oli hieman vaikeuksia saada rytmiä päälle kun jostain syystä pakki meni sekaisin ja se hieman vei ajatuksia pois suorituksesta. Onneksi vatsa siitä rauhoittui ja lopulta sain 38 leukaa tehtyä.
Ekaan lajiin tavoite oli 40 leukaa eli jäin siitä pari. Silti ihan semityytyväinen vaikka vähän jäi semmoinen olo että vielä voisi parantaa.
Tokaan lajiin mentiin suoraan ekan jälkeen ja ideana oli löytää tempauksen ykkösmaksimi. Ekat kaksi minuuttia menikin oikeestaan forkkuja ihmetellessä. Ne olivat käytännössä tunnottomat. Otinkin heti pohjille 70 kilolla feilin. Tokalla yrittämällä tuo onneksi tuli ja samoi 75 kiloa. Yritin vielä 77.5 kilolla mutta se ei tullut. Tulos silti ok ja tavoitteen mukainen.
Kolmas laji olikin sitten vastenmielinen. Alku meni vielä rullaillessa kun toistomäärät oli niin pieniä mutta kuudennesta kierroksesta eteenpäin homma alkoi maistua aika kuraselle. Hupsuissa tuntui kuin olisi t-rex käsillä yrittänyt työntää sinivalasta ylös ja kyykyt oli niin raskaita että jäin pari kertaa pohjaan. Siis painolla joka on 50 % omasta ykkösmaksimista...
Pääsin kolmannessa lajissa kymppikierroksen kyykyille. Painoin ajan lähestyessä loppuaan kaikki 10 hang cleania putkeen. Sen jälkeen kyykkääminen oli todella veemäistä. Tähän tulokseen olen siinä mielessä tyytyväinen ettei hupsuista tullut ongelmaa mutta kyykkyjen raskaus tuli yllätyksenä.
Eli siis kokonaisuutena semmoinen perusveto. Päätin etten tee enää uudestaan tätä lajia osittain ajan puutteen takia mutta myös siitä syystä että tää oli aika hirveä setti :)
![]() |
| Kuva: wodcompete |
Ekaan lajiin tavoite oli 40 leukaa eli jäin siitä pari. Silti ihan semityytyväinen vaikka vähän jäi semmoinen olo että vielä voisi parantaa.
Tokaan lajiin mentiin suoraan ekan jälkeen ja ideana oli löytää tempauksen ykkösmaksimi. Ekat kaksi minuuttia menikin oikeestaan forkkuja ihmetellessä. Ne olivat käytännössä tunnottomat. Otinkin heti pohjille 70 kilolla feilin. Tokalla yrittämällä tuo onneksi tuli ja samoi 75 kiloa. Yritin vielä 77.5 kilolla mutta se ei tullut. Tulos silti ok ja tavoitteen mukainen.
Kolmas laji olikin sitten vastenmielinen. Alku meni vielä rullaillessa kun toistomäärät oli niin pieniä mutta kuudennesta kierroksesta eteenpäin homma alkoi maistua aika kuraselle. Hupsuissa tuntui kuin olisi t-rex käsillä yrittänyt työntää sinivalasta ylös ja kyykyt oli niin raskaita että jäin pari kertaa pohjaan. Siis painolla joka on 50 % omasta ykkösmaksimista...
Pääsin kolmannessa lajissa kymppikierroksen kyykyille. Painoin ajan lähestyessä loppuaan kaikki 10 hang cleania putkeen. Sen jälkeen kyykkääminen oli todella veemäistä. Tähän tulokseen olen siinä mielessä tyytyväinen ettei hupsuista tullut ongelmaa mutta kyykkyjen raskaus tuli yllätyksenä.
Eli siis kokonaisuutena semmoinen perusveto. Päätin etten tee enää uudestaan tätä lajia osittain ajan puutteen takia mutta myös siitä syystä että tää oli aika hirveä setti :)
![]() |
| Painojen lisäksi tuli nostettua myös ahvenia |
perjantai 26. kesäkuuta 2015
Testihommia + ennakkofiilikset Karjan Kovimpien karsinnoista
Tulipa taas vaihteeksi testattua itseään ja samalla taas muistui miten kehonpainoliikkeet eivät kuulu meikäläisen vahvuuksiin :). Tehtiin siis Crossfit Thamesin skill level-testitaulukosta muutamia testejä.
Maximimäärä pistoolikyykkyjä katkeamatta:
Vasen jalka 10, oikea 1
Joo pientä puolieroa havaittavissa. Vasemman jalan 10 yllätti mut positiivisesti sillä en ole pistooleja tehnyt aikoihin ja se on mulle pirun raskas liike. Oikean jalan yksi oli aikamoinen lössähdys. Jostain syystä mun on pirun vaikea päästä kyykkyyn tuon oikean jalan kanssa kun nilkka on niin saakelin jäykkä. Pitäis varmaan tehdä jotain asialle eikä vaan aina selitellä.
Maximimäärä käsilläseisontapunnerruksia: 10 kpl
Tämä oli aikalailla sitä mitä ajattelinkin. Olen tehnyt wodissakin joskus kymmenen putkeen ja näin ne meni nytkin. Pienelläkin painonpudotuksella saisi kyllä helpotusta tähän liikkeeseen mutta tässä vaiheessa olen semityytyväinen sillä muistissa on vielä ajat kun en saanut yhtään hupsua tehtyä ilman abmattia.
Maximimäärä leukoja (kippi): 20 kpl
Fiilikset tästä ihan ok. Ainoastaan otteesta jäi kiinni. Leukoihin on tullut tietty rutiini ja ne menee sut kevyesti nykyään. Tavoite olisi tehdä se 30 putkeen ja sen jälkeen ei tarvitse edes testailla enään :).
Maximimäärä tuplahyppyjä: 63
Tämä oli aikamoinen pettymys. Kyse ei ollut siitä että olisi tullut stipluja, mutta yksinkertaisesti olkapäät väsyivät jostain syystä liian helposti.
500 m soutu: 1:29:06
Ihan ok. Parhaimmillaan olen soutanut hieman alle 1:28 mutta nyt oli jo forkut edellisistä testeistä sen verran solmussa että ei pystynyt parempaan. Ekat 200 m meni 1:25 vauhtia mutta lopun noutaja tuli aiemmin kuin budjetoin.
Maximimäärä burpeita 1 minuutissa: 25 kpl
Tästä en nyt osaa sanoa mitä mieltä olen. Enpä tiedä olisinko pystynyt tuoreena parempaan. Tein niin nopeasti kuin pystyin ja ei tuossa oikein kerennyt väsymäänkään. Sata burpeet on joskus tullut tehtyä seitsemään minuuttiin.
Testit jatkuvat vielä lähiviikkoina ja seuraava onkin jo ovella Karjalan Kovimpien karsintojen muodossa jossa tulen ainakin hakemaan tempauksen ennätystä :)
Tuttuun tyyliin karsintalaji on taas hyvä ja monipuolinen ja mittaa sekä voimaa että koneistoa. Kolmesta osiosta itselle mieluisin ehdottomasti kolmososio vaikka nuo etukyykyt ja hupsut tulevatkin hyydyttämään todella pahasti.
![]() |
| Kuva: Wodcompete |
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Sawotta-kisaraportti
![]() |
| Kuva: Tommi Ulmanen |
Lauantaina ohjelmanumerona oli Sawotta ja tällä kertaa pääsee kirjoittamaan raportin kisaajan näkökulmasta, sillä sain viime hetkillä peruutuspaikan kisoihin! Hyvä näin sillä kokemus oli aivan mieletön. Kisajärjestelyihin oli selkeästi käytetty aikaa ja aivotyötä sillä kaikki sujui upeasti.
Kisapäivän aikataulutus ja siitä infoaminen lähenteli taidetta ja helpotti omaa urakkaa kun tiesi tasan tarkkaan milloin oma vuoro tulee. Oman sykkimisen ohessa kerkesikin hyvin seuraamaan muiden urheilijoiden suorituksia.
Ensimmäinen laji
6min AMRAP:
18
Kettlebell Swing 24/16kg
Shuttle Run
12 Box Over 75/60cm
Shuttle Run
Tulos: 121 toistoa /sijoitus 34/40
Ensimmäinen laji mittasi aika puhtaasti koneistoa. Koitin tehdä kahvakuulat mahdollisimman nopeasti ja bokseissa koitin olla hölmöilemättä. Tein ne askeltamalla,jotta saisin pidettyä sykkeet edes jotenkin kurissa ja tämä oli varmaan ihan oikea ratkaisu, mutta toisaalta askeltaminen oli äärimmäisen hidasta ja mulla olikin niissä vaikeuksia kun en ole ihan hirveästi askeltanut korkealle boksille.
![]() |
| Kuva: Tommi Ulmanen |
Shuttle runiin kuului tehdä burpee kentän toisessa päädyssä ja tässä mulla tuli kaksi täysin turhaa no reppiä kun en irroittanut käsiä maasta. Tähän tuhlautui aikaa ja energiaa. Tavoite oli tehdä tässä treenissä neljä kokonaista kierrosta ja siitä jäin kuusi toistoa. Treeni oli hyvä avaus päivään. Sijoituksessa ei nyt juuri ollut hurrattavaa eli viimeisten joukossa oltiin.
Lajivoittajat
Miehet: Jukka-Pekka Peltonen 153 toistoa
Naiset: Laura Pihkala 156 toistoa
Masters miehet: Kimmo Kanto 146 toistoa
Masters naiset: 147 toistoa
Toka laji
3RM
Shoulder to Overhead
Tulos: 97.5 kg (oma sijoitus 28/40)
Toinen laji pisti jo etukäteen hymyilemään. Ideana löytää kolmella yrityksellä shouder to overheadin kolmosmaksimi. Muistan joskus tehneeni räkistä kolmen toiston työntöjä 90 kilolla, mutta muuten ei ollut mitää hajua millä painolla kannattaisi aloittaa. Lähdinkin aika varovaisesti liikkelle ja aloituspainoksi otin 80 kiloa joka tuli kevyesti kolme kertaa ylös. Seuraavaksi ladoin tankoon 90 kiloa joka sekin tuntui hämmentävän kevyeltä.
Viimeiseen yritykseen meinasin ensin ottaa maltillisen korotuksen, mutta näin sivusilmällä että kilpakumppani latoi tankoon 95 kiloa, joten päätin nokittaa siitä vielä ja lähteä hakemaan riskillä 97.5 kiloa. Rinnalleveto oli kevyt ja jostain ihmeen syystä myös työnnöt liikkuivat todella ketterästi ja mulla ei ollut mitään vaikeuksia saada rautoja ylös. Tekniikkakin pysyi omasta mielestä ihan kohtuullisena. Tämä oli kisapäivän selkeästi kovin onnistuminen itselle ja sitä joutuikin vähän tuulettelemaan.
Jäätävän kovia tuloksia tuli tässä lajissa. Lähes järjestään raudat liikkuivat tuhdisti satkun puolella. Naisissakin nähtiin pirun kovia tuloksia kun lajivoittaja Katariina Kananen paukutti taivaalle todella komean näköisen kolmosen 85 kilolla. Huh.
Lajivoittajat
Miehet: Iiro Hirvi 120 kg
Naiset: Katariina Kananen 85 kg
Miehet masters: Kimmo Kanto, Kim Nyström ja Pertti Kiiskinen 100 kg
Naiset masters: Jutta Kontto 67.5 kg
Kolmas laji
21-15-9
Wallball 9/6kg
Chest to Bar / Pullup
Deadlift 110/70kg
10min timecap
Tulos: 10:14 (sijoitus 31/40)
Jos ensimmäinen laji oli suhteellisen hauskaa rallattelua ja toka laji rauhallista työntelyä niin kolmas laji oli aikalailla sitä miltä se näytti paperillakin eli paskaa. Silkkaa paskaa. Siis hyvällä tavalla. Koskaan ei ole 110 kilon maastaveto tuntunut niin vastenmieliseltä kuin lauantaina. Vaikka kuinka vannotin itselleni ennen lajia tekeväni hyvällä tekniikalla toistot niin kyllä voin rehellisesti sanoa, että jossain vaiheessa selkä oli hyvinkin kissamaisessa asennossa. Tein ekat wall ballit putkeen, leuat nakuttelin alusta asti kakkosina ja maastavedoissa yritin vaan jotenkin selvitä. Treenin jälkeen joutui hetken kerätä itseään lattialta ja vielä puoli tuntia sen jälkeen yskitti ja puuskutti. Toisaalta oli helpottunut kun tiesi ettei tarvitse enää sykkiä. Finaaliin meni vain kuusi parasta joten luonnollisesti näillä sijoituksella meikäläisen oli vuoro siirtyä katsojaksi.
Lajivoitot
Miehet: Janne Kakarinen 6:24
Naiset: Sara
Pihlflyckt 6:14
Masters-urheilijoilla kolmas laji oli samalla finaali ja he tekivät eri treenin. Sekin näytti aika tiukalta setiltä
Masters-finaali
21 Bar Over
-Burpee
18 Deadlift
100/60kg
15 Overhead
Squat 40/25kg
12 Toes to
Bar
9 Pullup
12 Toes to
Bar
15 Thruster
40/25kg
18 Deadlift
100/60kg
21 Bar Over
-Burpee
12min
timecap
Finaalissa miesten lajivoiton vei Crossfit Vantaan Kimmo Kanto ajalla 9:03 ja samalla hän varmisti kokonaiskisan voiton. Eli voitto tuli hienosti omalle kotisalille :). Naisissa lajivoiton vei Jutta Kontto ajalla 9:12 ja samoin myös hänelle kokonaiskilpailun voitto. Jos itse olen päälle nelikymppisenä samassa kunnossa kuin nämä sankarit niin voin todeta et jotain on tullut tehtyä oikein.
![]() |
| Pelimestoilla |
Loppuyhteenveto
Omasta näkökulmasta kisat olivat todellakin huikea kokemus. Hirveitä urotekoja ei nyt tullut tehtyä, mutta sain todella arvokasta kisakokemusta. Yleisön edessä treenaaminen on itseasiassa yllättävänkin hauskaa ja huomasin etten jännitä sitä juurikaan. Sain myöskin vahvistusta siihen mitä asioita mun pitää itsessäni kehittää eli nyt pitää oikeasti saada koneisto kirempään kuntoon. Viime hetken valmistautuminen ja kisapäivän rytmitys evästaukoineen ja lämmittelyineen meni nappiin kerrankin ja tuntui että palauduin kisoista yllättävänkin nopeasti.
Kisajärjestelyistä on kyllä pakko antaa iso plussa järjestevälle taholla. Kaikki toimi täydellisesti. Aion ilman muuta olla ensi vuonna skarppina kuin kisapaikat tulevat myyntiin, ehkä silloin olisi jo mahkuja päästä 30 parhaan urheilijan joukkoon.
Kokonaistilanne (voittajat)
Miehet: Jyrki Montonen
Naiset: Emilia Kärkkäinen
Itä-Savon uutinen kisoista
Sawotan kotisivut
Tulokset ja lajikuvaukset wodconnect
maanantai 22. joulukuuta 2014
Winter War- karsintalaji 3 ja muuta mukavaa
Winter War-karsinnat
Viime viikon kohokohta oli tietenkin Winter War-karsinnat. Tein kolmannen lajin kaksi kertaa ja jälkimmäisellä onnistuin parantamaan tulostani hieman. Täytyy sanoa, että lajissa olleet liikkeet etukyykky ja käsilläseisonta ovat kummatkin suuria heikkouksiani, joten en ollut kovin innoissani julkistuksen jälkeen. Laji oli:
Ensimmäisellä yrittämällä keskiviikkona sain tehtyä kolme toistoa 100 kilolla, mutta sen jälkeen tuli stoppi. Silloin jäi kuitenkin semmoinen fiilis, että 105 kiloa voisi tulla ylös ja toisella yrityskerralla lauantaina se tulikin. Eipä tässä sinänsä mitään ilmavitosia itselle tarvitse heitellä, sen verran pienissä kiloissa liikutaan etukyykyn osalta et paljon on vielä tekemistä.
Käsilläseisonta meni keskiviikkona ihan reisille ja silloin tuli viidellä yrityksellä yhteisajaksi kuusi sekuntia..Nyt lauantaina suorastaan murskasin tuon ajan ja lopputulema oli yhdeksän sekuntia :). Sekaan mahtui yksi kolmen sekunnin putki joka aiheutti, surkuhupaisaa kyllä, pienet tuulettelut.
Kaikenkaikkiaan karsinnoista jäi vähän väsynyt maku omalta osalta, en päässyt sinne tasolle mille olisin halunnut ja ei tullut semmoisia itsensäylittämisen tunteita. Toki viimeiset pari kuukautta on mennyt treenien osalta vähän himmaillen selkävaivojen takia, mutta silti olen kokonaisuuteen pettynyt.
Onneksi kuitenkin treenikaverien menestys ilahduttaa, Crossfit Vantaalta lähtee kisoihin ennätysmäärä kisaajia ja kovimpana pyssynä Tiina Rinne, jonka toinen esiintyminen Winter Wareissa toi karsintojen kolmannen sijan! Täytyy tässä lomalla vielä kirjoitella tarkemmin karsinnoista.
Grace
Perjantaina kävin paukuttelemassa yhden lempitreeneistäni eli Gracen. Simppeli treeni, kolmekymmentä clean & jerkkiä 60 kilolla aikaa vastaan. Kaikkien aikojen paras aika on mulla 2 min 58 sekuntia, nyt meni reippaasti yli kolmen eli 3 min 34 sekuntia. Tanko tuntui jo alusta todella painavalta ja tekeminen oli tahmeaa. Sain kuitenkin jotenkin runnottua tuon alle neljään minuuttiin.
Valakyykkyennätystä pukkaa
Viikon isoin onnistuminen tuli sunnuntaina kun päätin tehdä pitkästä aikaa valakyykkyjä. Tätä liikettä ei kovin usein tule tehtyä, mutta silloin kun teen niin tuppaa tulemaan isoja ennätyksiä. Niin tapahtui tälläkin kertaa. Aloitin vitosilla alkuun ja tein sarjat 60 ja 70 kilolla, sen jälkeen kolmosia 75 ja 80 kilolla. Jälkimmäinen oli vain viisi kiloa silloisesta ennätyksestä joten tajusin, että ennätykset saattaa mennä uusiksi. Nousin tuosta vitosen korotuksilla eka 85 kiloon, sitten ennätyskiloihin 90 kg ja lopuksi 92.5 kg. Eli komea 7,5 kilon parannus! Tällä onnistumisella saa hyvin kuitattua muut viikon nihkeämmät setit.
Tulipa vielä loppuun vedettyä kohtuullisen hyvä ja tehokas treeni eli :
Osa 1
90 sekunnin välein 3 etukyykkyä kasvavalla painolla
Miehet: 60-70-80-90-100-105-110-115-120-125-130-135-140-145-150-155-160-165-170-175-180-185-190-195-200
Naiset: 40-45-50-55-60-62.5-65-67.5-70-72.5-75-77.5-80-82.5-85-87.5-90-92.5-95-97.5-100-102.5-105-107.5-110
2min tauko
2min tauko
Osa 2
Kolmen minuutin aikana mahdollisimman pitkä aika käsinseisontaa neliömetrin alueella. Urheilijalla on käytössä viisi (5) yritystä, joiden yhteenlaskettu sekuntimäärä on osan tulos
![]() |
| Kuvassa kolme sekuntiakin näyttää pitkältä |
Ensimmäisellä yrittämällä keskiviikkona sain tehtyä kolme toistoa 100 kilolla, mutta sen jälkeen tuli stoppi. Silloin jäi kuitenkin semmoinen fiilis, että 105 kiloa voisi tulla ylös ja toisella yrityskerralla lauantaina se tulikin. Eipä tässä sinänsä mitään ilmavitosia itselle tarvitse heitellä, sen verran pienissä kiloissa liikutaan etukyykyn osalta et paljon on vielä tekemistä.
Käsilläseisonta meni keskiviikkona ihan reisille ja silloin tuli viidellä yrityksellä yhteisajaksi kuusi sekuntia..Nyt lauantaina suorastaan murskasin tuon ajan ja lopputulema oli yhdeksän sekuntia :). Sekaan mahtui yksi kolmen sekunnin putki joka aiheutti, surkuhupaisaa kyllä, pienet tuulettelut.
Kaikenkaikkiaan karsinnoista jäi vähän väsynyt maku omalta osalta, en päässyt sinne tasolle mille olisin halunnut ja ei tullut semmoisia itsensäylittämisen tunteita. Toki viimeiset pari kuukautta on mennyt treenien osalta vähän himmaillen selkävaivojen takia, mutta silti olen kokonaisuuteen pettynyt.
Onneksi kuitenkin treenikaverien menestys ilahduttaa, Crossfit Vantaalta lähtee kisoihin ennätysmäärä kisaajia ja kovimpana pyssynä Tiina Rinne, jonka toinen esiintyminen Winter Wareissa toi karsintojen kolmannen sijan! Täytyy tässä lomalla vielä kirjoitella tarkemmin karsinnoista.
Grace
Perjantaina kävin paukuttelemassa yhden lempitreeneistäni eli Gracen. Simppeli treeni, kolmekymmentä clean & jerkkiä 60 kilolla aikaa vastaan. Kaikkien aikojen paras aika on mulla 2 min 58 sekuntia, nyt meni reippaasti yli kolmen eli 3 min 34 sekuntia. Tanko tuntui jo alusta todella painavalta ja tekeminen oli tahmeaa. Sain kuitenkin jotenkin runnottua tuon alle neljään minuuttiin.
Valakyykkyennätystä pukkaa
Viikon isoin onnistuminen tuli sunnuntaina kun päätin tehdä pitkästä aikaa valakyykkyjä. Tätä liikettä ei kovin usein tule tehtyä, mutta silloin kun teen niin tuppaa tulemaan isoja ennätyksiä. Niin tapahtui tälläkin kertaa. Aloitin vitosilla alkuun ja tein sarjat 60 ja 70 kilolla, sen jälkeen kolmosia 75 ja 80 kilolla. Jälkimmäinen oli vain viisi kiloa silloisesta ennätyksestä joten tajusin, että ennätykset saattaa mennä uusiksi. Nousin tuosta vitosen korotuksilla eka 85 kiloon, sitten ennätyskiloihin 90 kg ja lopuksi 92.5 kg. Eli komea 7,5 kilon parannus! Tällä onnistumisella saa hyvin kuitattua muut viikon nihkeämmät setit.
Tulipa vielä loppuun vedettyä kohtuullisen hyvä ja tehokas treeni eli :
3 kierrosta aikaa vastaan
10 x ohs 42.5 kg
15 boksihyppyä
20 kb swing 32 kg
Aika: 9:15
Painoin kaikki kyykyt putkeen, boksit meni putkee, mutta aina välillä ylhäällä leväten. Kuulat tein ekalla kiekalla putkeen, tokalla sekä kolmannella jaoin ne kahtia. Treeni oli yllättävän rapea. Nyt videolta katsottuna noi kyykyt jäivät kyllä vajaiksi. Vaihdoin kengät voimatreenin jälkeen ja jotenkin oli haperoa kun kantapäästä hävisi pari senttiä. Treenistä jäi muuten hyvä maku.
Tunnisteet:
etukyykky,
grace,
kisahommia,
käsilläkävely,
ohs,
pr,
valakyykky,
winterwar,
winterwar2015
lauantai 13. joulukuuta 2014
Winter war 2015 - 2. Karsintalaji / Päätä seinään
![]() |
| Tempaus |
Päätä seinään ja kunnolla. Seinä on tällä kertaa 70 kilon tempaus joka ei vaan rokkaa. Tein tänään jo toisen kerran Winter War-karsintojen toisen lajin ja tismalleen sama tulos eli 90 toistoa. Kaikki ketkä on kyseisen lajin tehneet tietävät, ettei tota viittis painaa huvikseen uudestaan ja uudestaan, mut kyllä kismittää kun on minuutti aikaa ja tanko ei vaan heilahda.
Treenissä ideana oli siis tehdä:
12 min AMRAP:
20 Tempaus (40kg/25kg)
15 Yleisliike tangon yli (käsien irrotus lattiasta ala-asennossa)
15 Tempaus (50kg/30kg)
15 Yleisliike tangon yli (käsien irrotus lattiasta ala-asennossa)
10 Tempaus (60kg/35kg)
15 Yleisliike tangon yli (käsien irrotus lattiasta ala-asennossa)
5 Tempaus (70kg/40kg)
15 Yleisliike tangon yli (käsien irrotus lattiasta ala-asennossa)
Niin monta tempausta kuin mahdollista (80kg/45kg)
TIE BREAKER: Työntö
Tulos: 90 reps
Ekalla yrittämällä keskiviikkona tein ekat tempaukset nelosina ja nyt lauantaina tokalla jaoin toistot 6-5-4-3-2. Vaikea sanoa, et kumpi toimi paremmin mut jotenkin jälkimmäisestä jäi paremmat fiilikset. Ekalla yrittämällä mulla tuli käytännössä jokaiseen burpeeseen ylimääräinen väliaskel ennen kuin hyppäsin tangon yli, nyt kiinnitin siihen huomiota ja säästin varmasti energiaa paljon. Kummallakin yrittämällä tein 50 ja 60 tempaukset ykkösinä.
![]() |
| Burpee on aina yhtä nautinnollista |
Tällä kertaa mulla oli painonnostokenkien sijaan jalassa Nanot, jotka toimi tässä treenissä hyvin. Hypyt oli huomattavasti kevyempiä. Burpee on liikkeenä kyllä yksi perkele. Lisäksi vielä hieman kiukutteleva alaselkä tuo tuo tuohon liikkeeseen lisätwistin ja hidastaa todella paljon. Välillä tunsin itseni hylkeeksi kömpiessäni lattialta ylös.
Lajina tämä oli mielestäni nerokas. Periattteessa viimeisellä kahdella minuutilla tulee ne isoimmat erot ja lysti alkaa siellä. Koneisto ei ollut treenin aikana mitenkään erityisen kovilla (jos vertaa vaikka ykköslajiin) mutta treenin jälkeen tuli semmoista verenmakuista yskää ja meinasi tajua lähteä.
Laji oli mulle pieni yllätys, sillä odotin tähän väliin puhtaasti voimalajia. Ehkä nyt viimeisessä lajissa nähdään jonkilainen voimasetti, esim: 1 RM bear complex mikä nähtiin nyt lauantaina järjestetyissä Masters-kisoissa Hämeenlinnassa. Nähtäväksi jää.
Tämä viikko on siis mennyt enemmän tai vähemmän Winter War-tunnelmissa mutta torstaina tuli treenattua perhosleukoja ja nyt ensimmäistä kertaa hiffasin mitä siinä liikkeessä pitää tehdä.
![]() |
| Kuva ei liity postaukseen millään tavalla |
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Winter War 2015 1. Karsintalaji
Winter War 2015 ensimmäinen karsintalaji takana ja hieman ristiriitaiset tunnelmat. Tulos jäi aika selkeästi omasta tavoitteesta mutta toisaalta en tiedä mitä olisi voinut tehdä toisin.
Jos katsoo viime vuoden tulosta niin parannusta tuli reippaasti, mutta silti jäi hieman kaivertamaan. Selityksiä varmaan löytyisi kun alkaisi kaivamalla kaivaa, mutta loppupeleissä kunto on tällä hetkellä tämä. Tulos 167 toistoa (viime vuonna 139) jäi siis 180 minimitavoitteesta, mutta näillä mennään.
Laji 1
10 MIN AMRAP
- 30 Raaka rinnalleveto 50kg/30kg
- 10 Leuanveto
- 30 Boxihyppy 60cm/50cm
- 10 Leuanveto
- 30 Tuplanaruhyppy
- 10 Leuanveto
Laji on sinänsä nerokas sillä ensimmäinen kierros on vielä helppoa tekemistä, mutta kakkoskierroksesta eteenpäin alkaa lysti. Ekalla kiekalla tein rinnallevedot kympin satseissa, mutta kakkoskiekalla meni ykkösinä ja kakkosina joka söi aikaa mielettömästi. Boksihypyt söi jaloista kaiken puhdin ja nosti sykkeet korkealle. Pystyin niissä pitämäön tasaisen (joskin hitaan vauhdin) päällä. Eka kierros meni aikaan 5:44.
Tuplahypyissä ei yhtä stiplua lukuunottamatta ongelmia ja leuat meni odotetusti eli hitaasti ja raskaasti. Ekalla kiekalla tein ne muutamassa osassa ja kakkoskiekalla menikin jo ykkösinä ja kakkosina.
Tässä treenissä tuli muutama tärkeä kehityskohta vuodelle 2015
- Kipistä perhosiin. Yksinkertaisesti mun kippileuat on liian hitaita ja syövät energiaa. Perhostelu haltuun niin ajat paranee.
- Boksihypyt. Mun pitää saada nää rullaamaan höyhenenkevyesti ja rytmillä.
- Peruskestävyys. Tää oli varmaan suurin este tällä kertaa. Kunto loppui yksinkertaisesti kesken.
Kaameita tuloksia on ympäri suomen tullut. Kun vertaa noita reippaasti yli kahden sadan toiston tuloksia omiin niin voi äkkiseltään masentaa mutta toisaalta itseään vastaanhan tässä kilpaillaan. No itseasiassa ei kilpailla mut tämän mantran hokeminen helpottaa :)
Ensimmäisen kierroksen rinnallevedot:
Ensimmäisen kierroksen rinnallevedot:
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Winter War 2015 is here!
![]() |
| Kuva vuoden 2014 karsinnoista |
Tästä se kolmen viikon tauoton leaderboardien kyttääminen ja karsintahumussa eläminen taas lähtee! Seuraavan kolmen viikon aikana selvitetään ketkä lähtevät kisaamaan suomen kovimman miehen ja naisen titteleistä Winter War-kisoihin Tampereelle!
Eilen julkistettiin ensimmäinen karsintalaji ja sieltähän tuli tuttu treeni, eli yksi viime vuoden karsintalajeista jonka itsekin tuolloin tein. Hauska sattuma että teimme tämän kisaryhmän treeneissä kaksi viikkoa sitten, joten treeni on hyvin muistissa ja tietää ainakin periatteessa millaiseen tulokseen on mahdollisuudet.
Ensimmäinen karsintalaji (linkki)
Laji 1
10 MIN AMRAP
- 30 Raaka rinnalleveto 50kg/30kg
- 10 Leuanveto
- 30 Boxihyppy 60cm/50cm
- 10 Leuanveto
- 30 Tuplanaruhyppy
- 10 Leuanveto
Viime vuonna tämä laji meni multa ihan penkin alle enkä ollut ollenkaan tyytyväinen tulokseeni. Nyt pari viikkoa sitten paransin tulosta 139 toistosta 175 toistoon. Vaikka itse sanonkin niin kohtuullinen parannus vuodessa :)
Nyt tavoitteena on vähintään 180 toistoa johon olisin todella tyytyväinen. Teen lajin lauantaina joten jos menee reisille niin kerkeän periatteessa tekemään lajin uudestaan sunnuntaina.
Ps. loistava ennakkokatsaus kisoista ja ekasta karsintalajista Mikan kevyet kilometrit, raskaat raudat-blogista
Ps. loistava ennakkokatsaus kisoista ja ekasta karsintalajista Mikan kevyet kilometrit, raskaat raudat-blogista
Eiliset treenit veti kropan aika juntturaan mut fiilis oli pirun hyvä treenien jälkeen. Wodissa oli mukana bar muscle uppeja ja niissä onnistuminen aiheuttaa aina ilon tunteita.
Tiistain treenit
Maastavetoa (kokeillen)
Wod: 12 min amrap
3-6-9-12-15...
Power clean 70 kg
bar muscle up
box jump
Tulos: 12 clean + 1 bar mu
Harvemmin, itseasiassa ei varmaan koskaan ole tullut tehtyä 19 bar muscle uppia. Puhumattakaan siitä et ne tulis wodin aikana jolloin sykkeet on korkealla ja lihakset hapoilla. Nyt tein niitä ekat kolme putkeen ja sen jälkeen ykkösinä ja kakkosina loppuun. Välillä oli pakko pitää aika pitkiäkin lepoja jotta sai muscle upit tehtyä. Rivet oli kohtuullisen kevyitä ja pystyin niitä tekemään ilman ongelmia. Boxit oli lepoa tässä treenissä.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Ghettosnatch: upea kokemus
26.10.2014 painonnostoseura Herakles ja Crossfit Herttoniemi järjestivät Ghetto Snatch-painonnostokisat Herttoniemessä.
Päivän aikana crossfit-harrastajat ja lisenssinostajat skabasivat omassa sarjoissaan temmaten ja työntäen.Paikalla oli suomen huippunostajia kuten Anni Vuohijoki ja Miika Antti-Roiko sekä mm. Euroopan kovakuntoisin mies Jonne Koski. Ja sit siellä olin minä :)
Tuli tosiaan heikkona hetkenä ilmoittauduttua mukaan vaikka tiesin et kilomäärissä omalla kohdalla liikutaan vielä lasten kengissä. Osallistuin lähinnä kokemuksen takia ja vaikka jännitys kasvoi järkyttävän isoksi niin olen pirun tyytyväinen, että osallistuin!
Kisan ideana oli siis nostaa mahdollisimman hyvä yhteistulos tempaamalla sekä työntämällä. Kumpaankin oli kolme yritystä ja paras nosto laskettiin. Kilpailussa käytetiin Sinclair-kertoimia eli lopullisiin pisteisiin vaikutti myös oma kehonpaino. Itse olin sunnuntaina aika tuhdissa kunnossa, puntari näytti peräti 98 kiloa joka on kolme kiloa enemmän kuin ns. normaali paino.
Tempaus
Tein pari viikkoa sitten ennätyksen tempauksessa kun sain 75 kg ylös. Nyt kuitenkin olosuhteet olivat vähän erilaiset kun ei saanut rauhassa hinkata, vaan kaikki paukut piti ladata noihin muutamaam nostoon. Otin aloituspainoksi 70 kiloa. Pariin kertaa mietin et aloitinko liian rohkeasti mutta en enää viitsinyt muuttaakaan. Hyvä niin.
Se hetki kun kävelin ensimmäiselle nostovuorolleni ja tartuin tankoon kiinni oli varmasti yksi kuumottavimpia hetkiä omassa elämässä. Musiikin ja yleisön hiljentyessä tempaisin tangon kuitenkin ylös onnistuneesti! Siinä vaiheessa kun tuomarit huusivat "alas" komennon niin kaikki jännitys hävisi ja alko nauttii koko skabasta.
Videot 70 ja 75 kg tempaus
Toiseen nostoon ilmoitin kiloiksi 75 kiloa eli omat pr-raudat. Nämäkin tulivat ylös ja tässä vaiheessa olin pirun tyytyväinen. Sen jälkeen otin ehkä turhan ison korotuksen 78 kiloon ja se ei enää tullut ylös. Kaukana ei sekään kyllä ollut.
Tempauksesta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis kun pystyi kuumottavassa paikassa painaa omat ennätysraudat ylös niin pakko olla tyytyväinen.
Rinnalleveto ja ylöstyöntö
Aloituspainot 95 kiloa ja se ylös todella helposti. Rinnallevetokin meni raakana vähän niin kuin vahingossa. Työntökin oli aika kevyen oloinen. Seuraavassa nostossa korotus 100 kiloon ja sen tultua ylös oli myös samalla oma ennätys syntynyt. Tämän noston jälkeen oli kyllä jo huikea fiilis. Ehkä isoin nälkä oli jo mennyt sillä viimeinen nosto 105 kilolla ei enää tullut edes rinnalle vaan liike muistutti enemmänkin clean pullia.
Kokonaisuutena kisat oli huikea kokemus. Paikalla oli runsaasti katsojia ja tunnelma oli upea sekä kisajärjestelyt toimi erittäin hyvin. Ainoa mikä jäi harmittaa oli se et missasin Miika Antti-Roikon 205 kilon työnnön. Siinä on jo aika reippaasti rautaa.
Se tunne kun aivan paniikissa saikin sen raudan liikkumaan siitä lattiasta oli kyllä unohtumaton. Se tosiasia, et näillä kiloilla ei pärjäisi edes mua puolta kevyempien naisten sarjassa, ei haittaa yhtään vaan annan itselleni kunnon taputuksen olkapäälle siitä, että ylipäätään osallistuin.
Ps. Lisäilen vielä kisan viralliset tulokset jos saan ne jostain käsiini.
Tunnisteet:
crossfit,
Ghettosnatch,
kisahommia,
painonnosto,
tempaus,
työntö
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Unbroken Vol 2
Viimeiset kaksi vuotta on tullut treenattua keskimäärin noin 5-7 kertaa viikossa ja aina silloin tällöin kun tilaisuus tulee niin tulee irroiteltua tuplatreeneillä. Treenaamisesta on tullut kliseemäisesti elämäntapa ja se on automatisoitunut samanlaiseksi rutiiniksi kuin esim. kusella käynti. Sillä erolla tietenkin että treenaaminen on lähtökohtaisesti hauskempaa kuin kusella käynti mutta pointtina se et kumpaakaan ei jätetä väliin.
Aikoinaan kun tuli käytyä epäsäännöllisen säännöllisesti ja tehtyä vähän mitä sattuu niin silloin salilla käynti oli aina tietyllä tavalla pakkopullaa ja suorittamista. Silloin joutui (mukamas) aina irroittautumaan omista arjen prosesseistaan ja raahautua salille. Monesti vielä näiden reissujen takia hetkellisesti parantunut omatunto sai aikaan sen, että kaupasta tarttui mukaan epämääräisiä "palkintoja" eli usein esim. sipsiä ja olutta.
Silloin kun treenaaminen on osa arkea niin silloin tarvetta turhaan palkitsemiseen ei ole ja homma pysyy kurissa eikä treenin tulokset vesity huonoihin valintoihin keittiössä. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä että lopullinen kondis rakennetaan keittiössä ja makuuhuoneessa eli niillä valinnoilla mitä tehdään treenin jälkeen.
Vaikka treenin pitää olla hauskaa niin se voi olla samalla epämukavaa. Hauska paradoksi. Ainakin meikäläinen saa siitä kiksit kun pusken itseni välillä äärirajoille. Joskus se tarkottaa sitä, että keuhkot meinaa räjähtää ja treenin jälkeen tuntuu että pää on täynnä sahanpurua ja ÄO laski lähelle nollaa.
Uskon, että intensiteetillä saadaan tuloksia aikaan ja ainakin itse nautin siitä kun saan tehtyä treenin nopeammin ja taloudellisemmin kuin aiemmin, samalla oman kehityksen näkeminen lisää motivaatiota ja luo uskoa tekemiseen. Se kuinka intensiivisesti voi treenin vetää on tietenkin fysiikasta kiinni mutta väitän, että päänupilla on vielä suurempi vaikutus asiaan. Taistelu siitä jaksaako painaa vielä yhden toiston käydään monesti mentaalipuolella.
Tein Unbroken-karsinnat viime viikolla ja olin oikeasti tyytyväinen tuloksiini. Tuntui, että tällä kuntotasolla tein parhaan mahdollisen tuloksen. Pitkin viikkoa kuitenkin mielessä muhi ajatus siitä, että voisiko kuitenkin olla vielä parannettavaa? Hioin taktiikkaa uudemman kerran ja kävin treenin parin kertaa mielessäni läpi ja päätin iskeä kiinni. Se oli hyvä päätös.
Unbroken karsinta Vol 2
1 event
7 min amrap
6 burpeeta soutulaitteen yli
12 kalorin soutu
24 tuplahyppyä
Tulos: 194 toistoa (viimeksi 175)
2 event
4 min amrap
1 toes to bar, 1 pull up
2 toes to bar, 2 pull up...
Tulos: 56 toistoa (viimeksi 49)
Event 3
Find 1 rep max
Ground to overhead + OHS
Tulos: 80 kg (viimeksi 80 kg)
Kieltämättä salilta lähti aika iloinen veijari. Ensimmäiseem lajiin tuli merkittävä parannus kun sain vielä viidennen kierroksen soudut soudettua ja pääsin vielä naruhyppyihin josta tuli "helppoja toistoja". Tässä vaiheessa sykkeet oli jo niin korkealla että en tiedä millä ihmeellä jaksoin enää heiluttaa tota narua.
Kakkoslajissa, joka oli lajeista mun suurin heikkous, otin tavoitteeksi saada seiskakiekan loppuun ja sen sain. Taktiikka oli nyt siirtyä tekemään ykkösiä aiemmin ja se toimi. Meinasin jo luovuttaa vikoissa leuoissa mutta sain nekin onneksi runtattua loppuun asti.
Kolmoslajin aloitin 75 kilolla, se tuli helposti ylös. Sen jälkeen korotus 82.5 kiloon ja se tuli alas omia aikojaan. Sen jälkeen kilot 80 kiloon ja siitä muistaakseen yhden stiplun jälkeen onnistunut nosto ja tulos siis sama kuin viime viikolla. Tämäkin on viisi kiloa mun ykkösmaksimista joten olen tyytyväinen.
Lopputuloksena siis merkittävä parannus viime viikkoon! Ei tällä vielä kisoihin mennä mutta luo uskoa tulevaisuuteen ja tuo buustia omaan tekemiseen. Näillä mennään kohti uusia seikkailuja :)
torstai 2. lokakuuta 2014
Unbroken-karsinnat
Crossfit8000 järjestää 8.11 Unbroken-kisat Espoossa. Kisojen karsinnat ovat juuri käynnissä ja itse kävin ne tekemässä eilen.
Mulla jää usein karsntalajeista (Open, winter war, karjalan kovin, box battle) semmonen fiilis etten saanut itsestäni ihan kaikkea mahdollista irti. Tämä kerta oli poikkeus, nyt tuntui et sain flowsta kiinni ja treeni sekä kulki että maistui hyvin.
Itse karsintalaji oli kolmiosainen:
Osalaji 1
7min AMRAP:
- 6 Rower over Burpees
- 12 cal Row
- 24 DU
Ensimmäinen osalaji oli mulla vahvin osuus. Sain pidettyä tasaisen vauhdin päällä ja tuplahypyissäkään ei tullut turhia stipluja juurikaan. Soutu oli melkein lepoa ja burpeet sain nakuteltua kohtuulliseen tahtiin. Koitin pitää kokoajan 1:30 kierrosvauhtia ja siinä onnistuin. Lopputulos oli viidenneltä kierrokselta yksi soudettu kalori eli yhteensä 175 toistoa.
2 osalaji
4min AMRAP:
- 1 T2B
- 1 Pull Up
- 2 T2B
- 2 Pull Up
- 3 T2B
- 3 Pull Up ...
Kakkoslaji tuli ehkä vähän yllärinä, alkulämmöissä sain todella keveysti toes to bareja ja tein niitä esim. 20 putkeen kevyesti. Nyt kuitenkin tahdin löytäminen oli vaikeaa ja jokaisen toiston eteen sai todella tehdä duunia. Lopputulos oli seitsemänneltä kierrokselta toes to barit eli yhteensä 49 toistoa.
3 osalaji
7 min aikaa löytää 1 rep max
Ground to overhead + Overhead squat
Lajeista viimeinen kuumotti mua etukäteen eniten. Ohs ennätys on itsellä 85 kiloa mutta on täysin eria asia nostaa se räkistä kuin ensin rinnalle, siitä niskan taakse ja työntö vala-asentoon ja sen jälkeen kyykätä. Lisäksi sykkeet oli jo valmiiksi koholla ekan ja tokan osalajin jälkeen.
Lämmittelyissä ennen treeniä hain isommilla painoilla valakyykkyjä ja tein 80 kilolla aika keveyn toiston, kokeilin myös 90 kilolla mutta sitä en saanut työnnettyä niskasta ylös. Lähdin kuitenkin suhteellisen luottavaisena kolmoslajiin.
Ensimmäinen yritys piti olla ns. varma nakki 75 kilolla. Eipä tullut. Pienet kiroilut ja painot 70 kiloon ja siitä onneksi onnistunut toisto. Seuraavaksi tankoon 80 kiloa ja sekin tuli ylös. Yritin vielä 85 kilolla mutta se jäi pienestä kiinni kun en saanut pidettyä kyykyn ala-asennossa käsiä lukossa. Jälkikäteen olin tohon 80 kiloon todella tyytyväinen vaikka jostain syystä haaveilin 90 kilosta.
Kokonaisuutena karsinta oli mielestäni hyvä ja mittasi selkeästi enemmän koneiston kuntoa kuin raakaa voimaa. Toka laji oli mulle tuloksena pieni pettymys ja siinä otan varmasti takkiin tuloslistalla. Toisaalta tässä on vielä aikaa tehdä vaikka koko karsinta uusiksi :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)






























