sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Viikonloppu täynnä valakyykkyä

Overhead squat eli valakyykky on nykyään yksi omista lemppareista. Tälle viikonlopulle tätä liikettä tulikin reippaasti.


Lauantain Open gymissä hain kolmen toiston maksimia ja tästä tuloksena kolme toistoa 75 kilolla joka hieman yllätti mut. Mulla oli ensimmäistä kertaa painonnostovyö käytössä valakyykyissä ja kyllähän se jeesas.



Loppuun vielä ehkä hieman väsähtänyt metcon:
For time:
9 thruster 50 kg
50 du
7 thrusters 50 kg
50 du
5 thrusters 50 kg
50 du
Aika: 5:17

Treeni oli lyhyt ja ei todellakaan kiihkeä. Thrusterit meni alusta asti kuin hidastetusta filmistä ja tuplahypytkin kangerteli. Kroppa ei oikein lähtenyt missään vaiheessa käyntiin. Tästä ei ihan hirveästi jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Sunnuntain treeneissä tuli otettua toista päivää putkeen valakyykkyä, tällä kertaa oli 10 minuuttia aikaa hakea ykkösmaksi ja se löytyi 80 kilon paikkeilta. Hallitseva PR on 85 kiloa joten kohtuullisen tyytyväinen päivän tulokseen kun miettii edellisen päivän tekemisiä. Harvoin tuleekaan tehtyä kahta päivää perättäin samaa liikettä.

Sunnuntaina sykkeet nosti kattoon pari lyhyempää treeniä eli ideana oli:

8 min amrap
8 push jerk 60 kg
8 ring dip
8/8 KB snatch
Score: 3 rounds + 2 jerks

- rest 2 min -

8 min amrap
12 wall ball
10 high box jump
8 toes to bar
Score: 3 rounds

Kaksi erilaista amrappia joissa molemmissa kuitenkin hyvä intensiteetti. Ekassa snatchit tuottivat erityisesti vasemmalla kädellä hieman harmaita hiuksia mutta muuten meni ihan ok:sti. Kakkos amrapissa taas high box jump eli hyppy noin 70 cm boksille oli täyttä tuskaa meinas usko loppua kesken. En millään saanut nakuteltua niitä putkeen vaan piti aina ladata uudelleen joka hypyn jälkeen.

Hyvä treeniviikko takana, ens viikko vielä kovaa ja sit kevennellään ennen Porvoon Kesäkarkeloita.

Video: kolme toistoa valakyykkyä 70 kg






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti