lauantai 12. heinäkuuta 2014

Täydelliset treenit

Kuva arkistosta


Tein maanantaina aika isoja muutoksia omaan ruokavalioon tarkoituksena pudottaa hieman painoa ja silloin pelkäsin miten ne vaikuttavat omiin treeneihin. Ainakin toistaiseksi tuo pelko tuntuu turhalta. Treenit ovat kulkeneet paremmim kuin koskaan.

Keskiviikon Nordic Showdown 2013 karsintalaji meni nappiin ja perjantain treenit meni vähintään yhtä hyvin.

Alkuun haettiin 10 minuutin aikana oma 2 rep max clean & Jerkissä touch & go-tyyliin eli tangosta ei saanut irrottaa otetta välillä. Tuo aikaraja teki tästä aika haastavan, kovin monelle nostolle ei ollut aikaa.

Aloitin 60 kilosta ja sen jälkeen 70,75,80 ja vikana 85 kiloa. Olen kohtuullisen tyytyväinen tuohon tulokseen. Jännästi sykkeet nousi todella korkealle vaikka oli vain kaksi toistoa.

Päivän metconi oli mukava rallattelu joka otti enemmän kunnon kuin voimien päälle:

For time
18-15-12-9-6-3
Push press 40 kg
Front squat 40 kg
Abmat sit up
Time: 9:07

Treeni meni paremmin kuin ajattelin. Napsuttelin ekat 18 push pressiä putkeen, mutta kyykyt pilkoin kahteen osaan. Vatsat oli joka kiekalla lepoa. Näistä liikkeistä raskain oli kyykky joka alkoi lopussa painaa todella paljon, silti niitä pystyi tekemään kohtuullisella vauhdilla.

Tän tyyppinen treeni on meikäläiselle aika sopiva, henkisesti tuntuu hyvältä kun toistot vähenevät loppua kohden ja pystyy pitämään hyvän intensiteetin koko treenin läpi. 

Ruokavaliosta vielä verran, että tavoitteena on nyt pudottaa noin 5-7 kg painoa pois joten vähensin ruokavaliosta aika rankalla kädellä hiilihydraatteja pois silläkin uhalla että treenit kärsii. Täytyy vain muistaa suunnitella safkat ja energian saanti hyvin. Tällä mennään jonkin aikaa kunnes alan nostamaan hiilarit taas sopivalle tasolle. Toistaiseksi siis vaikutukset ovat olleet pelkästään positiiviset (tosin vasta viikko mennyt)

- vatsa toimii hyvin
- olo on pirteä ja energinen
- treeneissä riittänyt energiaa
- jatkuva näläntunne kadonnut
- safka ei hallitse elämää :)

6 kommenttia:

  1. Itekkin pitäisi ottaa tollanen ruokaremontti, loman aikana ainakin periaatteessa pitäis olla helppoakin.

    Mitä safkoja vedät - paleo tyyppisesti vai jotain muuta? Mulla aina vaikein on ilta, leipää on niin helppo vetää iltapalaksi ja sille on pirun vaikea keksiä korviketta.

    VastaaPoista
  2. Moro! Miten toni muutos on näkynyt vaa'alla? Leipä on Juha helppo korvata vaikka rahkalla jos sulla ei ole maidon kanssa probleemia. Siihen kaveriks marjoja ja hedelmiä niin avot! Tai rykäse smoothie, johon avocadoa, pinaattia, marjoja, banaania. Kolmantena tulee mieleen munakas, osasta keltuaiset pois niin pysyy terveellisenä hommana. Neljäntenä heitän pöytään tonnikala-raejuusto combon.

    VastaaPoista
  3. Paleohenkisesti mut loppupeleissä aika kaukana :). Perussafkaa tullut syötyä mut lisukkeet korvattu salaatilla tai uunivihanneksilla. Illalla kieltämättä välillä tullut nälkä mut sen saa hyvin kutistettua kananmunalla tai parilla viipaleella kinkkua.

    Muutosta on painossakin havaittu, tosin vasta kuus päivää takana mut alle sadan paino ka ehkä suurin muutos näky vatsan ympärystä mitatessa. Tosin siinäkin varmasti vain turvotuksen poistumista. En oo hirveästi syönyt maitotuotteita paitsi juonut raakamaitoa.

    Kun hiilareista ei saa energiaa niin oon kasvattunut rasvan määrää eli duunissa salaatin päälle ruikin huolella oliiviöljyä ja aamulla laitan kahvin sekaan ruokalusikallisen kookosöljyä :). Friikin kuulosta mut aika toimiva setti. Pitää nälkää hyvin. Tota oon itseasiassa harrastanut jo kuukauden.


    VastaaPoista
  4. Jos tolle leivälle haluaa korviketta niin kovaa kamaa on erilaiset suolaset muffinit missä pohjana on kananmuna ja täytteeks tulee esim.kinkkuu, paprikaa jne. Täynnä protskua ja sairaan hyvää. Mun on käytännössä pakko pitää leipä pois ruokavaliosta kun se on meikälöiselle portti muihin hiilarimättöihin ja kohtuus ei oikein oo mun juttu. Joskus sitä miettii et jos jättäis vaikka yhdet treeni viikossa väliin ja käyttäis sen viikon safkojen suunnitteluun ja valmistamiseen niin kehitys olis satavarmasti huomattavasti nopeampaa

    VastaaPoista
  5. Kyllä mä noita oon yrittänyt vetää, mutta kun jotenkin sitten jossain vaiheessa se leipä on helpompi leipoa naamariin. Rahka on ehdottomasti jees, sitä menee nytkin jo aika paljon. Ehkä mun pitäisi ottaa nollatoleranssi ton leivän kanssa, ois helpompaa..ehkä?

    Toinen mitä oon ajatellut on aamusyöminen, normaalisti en syö aamulla mitään ja duunissa sitten kahvia sillee reippaasti ja joku hedelmä tms. Puuro marjoilla ja raejuustolla taitaa olla se suosituin vaihtoehto tohon.

    Mutta joo - täytyy ottaa itteänsä niskasta kiinni noiden safkojen kanssa. Onko jotain linkkivinkkejä tollaseen, mitensensanois, terveelliseen safkaan? ja vielä parempi jos maistuis hyvälle. Tietysti vähän haastetta nostaa noi skidit kun ne ei ihan kaikkea syö (tai siis ei tykkää) ja jos tekee kovin eksoottista niin sitten joutuu vääntämään monta safkaa.

    Tsemiä treeneihin jäbät!

    VastaaPoista
  6. Suosittelen ainakin testaa leivän jättämistä kokonaan ruokavaliosta pois. Mun on aika vaikea nähdä kunnollisia perustelua leivälle osana ruokavaliota. Onhan se hyvää ja halpaa mut ainakin itsellä menee mussuttamiseks. Tsemii kans sulle Juha treeneihin!

    VastaaPoista