lauantai 25. tammikuuta 2014

Kun kaikki menee pieleen

Keskiviikon treenit

Taito: muscle up
Voima: maastaveto
Wod: 500 metrin soutu aikaan 1:29

Perjantain treenit
Taito: split jerk - tekniikkaa
mobbausta


Kevättä rinnoissa
Alkurussutus

Ei taas mennyt ihan kuin elokuvissa. Suuntasin keskiviikkona hyvissä fiiliksissä salille. Edessä Open Gym ja kaksi tuntia treeniaikaa. Aloittelin muscle up-treeneillä. Otin alkuun kumpparin kanssa "sukelluksia" eli treenasin liikkeen loppuvaihetta. Tämän jälkeen treenailin kippiä ja testasinpa pariin otteeseen koko liikettäkin. Huomasin jo alussa että tänään ei olla ihan parhaassa tikissä joten ensimmäinen muscle up jäi jälleen tekemättä.

Seuraavaksi tapahtui jotain mystistä ja kaikki alkoi mennä pieleen. Vedin parit vitossarjat maastavetoa 100 kilolla ja muutamia ykkösiä 120 kilolla kun huomasin erikoisen kivun alaselässä. Ajattelin, että kipu johtuu vain lihasjumista ja runnoin vielä muutamat toistoa. Kipu ei kuitenkaan lähtenyt pois joten ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin jättämään aloittamani treenin kesken.

En olisi uskonut, että myös seuraava kerta tulee näin nopeasti. Maastavedon ongelmista toivuttuani ajattelin tehdä 15 minuutin amrapin seuraavilla liikkeillä

10 boksihyppyä
3 käsilläseisontapunnerrusta

Neljännen hypyn kohdalla jotain mystistä tapahtui ja kompuroin jalkani boksin reunaan. Jokainen joka on joskus kolauttanut jalkansa boksihypyn aikana tietää, että se sattuu ihan perkeleesti. Mulla hävis hetkeksi tunto koko jalasta sen jälkeen alkoi aivan järjetön kipu ja tajusin, että treenistä ei tule mitään. Tässä vaiheessa meinasin pakata kamat ja lähteä himaan häpeämään,

Loppuun vielä yksi yritys. Suuntasin soutulaitteelle ja aloitin päämäärättömästi vedelle muutamia vetoja ja huomasin, että soutu liikkui ihan mukavasti. Viereen istahti kova soutumies ja hetken mielijohteesta haastoin hänet 500 metrin soutuskabaan. Aloin tempoa kiukulla ja 1:29 myöhemmin juhlin voittoani. Jälkikäteen tuota aikaa miettiessäni olin kohtuullisen tyytyväinen. Tohonkin jäi kuitenkin vielä parantamisen varaa ainakin pari sekuntia.

Perjantaina meillä oli pelkkää tekniikkatreeniä. Harmittaa kun oli jäätävän hyvää valmennusta tarjolla ja sit oma kroppa oli edelleen yhteistyökyvytön. Treenit menivät omalta osalta taas vähän pipariksi. Illalla päätin et jos lauantaina-aamuna kroppa on väsy niin pidän kaksi päivää totaalilepoa ja sit uuteen nousuun. Aamulla kuitenkin herättyäni tajusin, että eihän tässä ole mitään muuta kuin henkistä heikkoutta. Kroppa pitäisi olla palautunut sillä ennakosuunnitelmista huolimatta treeniviikko on ollut - alkuviikkoa lukuunottamatta- kevyt. Eli tänään nokka kohti Open Gymiä!

Kevättä pukkaa!

Kevät on jo täällä. Melkein. Se tarkoittaa lämpenevien ilmojen lisäksi myös yhtä asiaa: Hc Triplettiä! Tällä kertaa vuorossa on neljännet kisailut Pirkkolan urheilupuistossa. Eli ideana on käyttää melkein koko päivä treenaamiseen ulkona lähinnä omaa kehonpainoa ja esim. kahvakuulia hyödyntäen. Legendaarisesta maineesta huolimatta tapahtuman osallistujamäärät ovat pysyneet maltillisina läpi vuosien. Osallistujia on ollut kaksi, minä ja Tommi :)

Viimeisimmän Tripletin kooste (donscrossfit).


4 kommenttia:

  1. Fiksua dokumentoida kuvan kanssa suorituksensa. Niistä näkee helposti missä kehitystä on tapahtunut. Tossa videolla sulla on selvästi homma hitaampaa ja työläänpää kuin tänäpäivänä:)

    Krisse

    VastaaPoista
  2. Joo näitä videoita on aika hauska katella jälkikäteen. Jotkut rinnallevedot esim. puolentoista vuoden takaa on aina koomisen näkösiä. Koomisia ne on toki vieläkin :)

    VastaaPoista
  3. Tota Triplettiä on aina niin siistiä kattella. Jotenkin tulee heti hyvä fiilis ja tekis mieli lähtee pirkkolaan käkisemään! Huikeita settejä olleet aina

    VastaaPoista
  4. Ilman muuta kohta pitää alkaa suunnitella jo seuraavaa. Kohta on jo kevät pitkällä!

    VastaaPoista