lauantai 27. syyskuuta 2014

Franday


Kuva arkistosta


Harva treeni saa mussa samanlaisia fiiliksiä aikaan kuin Fran. Jostain syystä tää lyhyt combo thrustereita ja leukoja saa mut aina panikoimaan jo hyvissä ajoin ennen treeniä. Ehkä se johtuu siitä, että vihaan thrustereita ja niiden jälkeen leuanvedotkin tuntuvat vastenmielisiltä. Onnistuin välttelemään tätä treeniä aika kauan kunnes tein ensimmäistä kertaa sen viime huhtikuussa, tuolloin ajaksi tuli 6:44.

Treeni meni tuolloin ihan penkin alle. Yksikään toisto ei tuntunut hyvältä ja olin todella pettynyt. Ehkä tuon viimekertaisen kokemuksenkin takia jännäsin nyt etukäteen vieläkin enemmän. Eilen olis siis taas aika hypätä Franin kimppuun.

Suunnittelin alkuun tekeväni ekan kiekan thrusterit kolmessa osassa, mutta painot tuntuivatkin tällä kertaa kevyiltä joten nakuttelin ne putkeen. Sen jälkeen homma muuttuikin sit hankalaksi. Tavoitteena on tietenkin jossain vaiheessa saada kaikki putkeen, mutta tällä kertaa toistojen pilkkominen olisi saattanut tuoda hieman paremman ajan. Huomasin myös treenin jälkeen että huhtikuussa tein myös kaikki ekat thrusterit putkeen ja sen jälkeen tuli välikuolema. Näin sitä ihminen oppii...

Toka kiekka mulla hajos kolmeen osaan kun ei enää sipuli kestänyt runtata viimeisiä toistoja putkeem. Vika kiekka meni muistaakseen kahdessa osassa.

Treenin jälkeen tuli joten mystinen olo. Tuntu et koko sali hiljeni ja kuulin vaan oman vinkuvan hengityksen. Keuhkoja poltti ja suussa maistu veri. Olo oli sama kuin olis juuri juossut cooperin pikkasen liian kovaa vauhtia. Hetken päästä kun pahin treenikooma meni ohi tuli hyvä fiilis, treeni meni hyvin vaikka aika parani vain 20 sekunnilla mutta treenistä jäi hitosti parempi fiilis. Ehkä ensi kerralla ei jännitä niin paljoa.

Nyt lauantaina visiitti vierumäelle ja siellä painonnostoa luvassa. Ensi viikon kohokohta onkin Unbroken-kisojen karsinnat mitkä olisi tarkoitus tehdä keskiviikkona. Karsintalaji mielestä erinomainen ja mittaa erityisesti koneiston kuntoa. Klassista Crossfittiä parhaillaan. Karsintalajin näet täältä




2 kommenttia:

  1. Mua vähän jännittää ja ahdistaa koko karsinta mut kehittymismielessähän sen aion tehdäkin ;) mä teen varmaan vasta sunnuntaina karsinnan...

    VastaaPoista
  2. Pitää vähän jänskättääkin :). Noi on kyllä kehittäviä settejä, muistat varmaan mitä tapahtui sun valakyykylle winter war-karsinnoissa? Se oli palanen suomalaista urheiluhistoriaa :)

    VastaaPoista