tiistai 29. syyskuuta 2015

Karsinnat ohi



Unbroken-karsinnat takana ja vihdoin voi lopettaa leaderboardin jatkuvan tuijottelun. Hermohan siinä meni kun kävi tunnin välein kurkkimassa vain huomatakseen aina pudonneensa pari sijaa. Lopulta sijoitus oli 48 joten ei aivan tullut kisapaikkaa.

Kun jossain vaiheessa tajusin, että kisapaikka on realistinen tavoite niin päätin tehdä lajin niin monta kertaa kuin tarpeen. Kolmannella yrittämällä sainkin parannettua reipppaasti omaa tulosta. Ensimmäisessä lajissa pääsin vielä seiskakierrokselta tekemään hypyt ja kolme leukaa. Kolmannessa lajissa sain tehtyä 10 wall ballia enemmän. Kakkoslajin thrusterit pysyivät ennallaan.

Kaikista kolmesta lajista mulle tällä kertaa paras oli ykköslaji (sijoitus 19/117) ehkä hieman yllättäen sillä perinteisesti chest to barit eivät ole olleet mulle mikään vahvuus. Tällä kertaa ne kuitenkin sujuivat paremmin kuin koskaan aiemmin. Kakkoslaji taas oli todella heikko (sijoitus 70/117) ja voi oikeastaan sanoa, että kisapaikka jäi siitä kiinni. Kolmoslajissakin olisi ollut vielä parantamisen varaa verrattuna kisapaikan lunastaneisiin (59/117)

Vaikka nyt päällimmäisenä on lievä pettymys niin silti jotain positiivista pitää löytyä. Ainakaan koskaan aiemmin ei ole ollut kisapaikka näin lähellä ja toisaalta karsinnoista jäi semmoinen fiilis että kaikkeni annoin. Se riittäköön.

Takaisin perusasioihin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti