perjantai 29. marraskuuta 2013

Mistä se kaikki alkoi?

Mistä se kaikki alkoi?

Syyskuussa 2012 Pirkkolan kenttää kiersi ylipainoinen, väsynyt ja huonokuntoinen meikäläinen. Kyseessä oli ensimmäinen Crossfit-treenini ja wodina oli klassinen 4 kierrosta 400m juoksua ja 50 kyykkyä.

Oksennus suussa, jalat maitohapoilla ja hikeä silmistä pyyhkien tulin kuitenkin maaliin ja cf-kärpänen puri heti. Tämän jälkeen on tullut treenattua keskimäärin 5-6 kertaa viikossa, aluksi perinteisellä salilla ja nyt elokuusta lähtien Crossfit Vantaalla.

Aikaisemmin olen pelannut fudista teini-ikään asti jonka jälkeen innostus loppui ja sen jälkeen on tullut käytyä salilla säännöllisen epäsäännöllisesti ja myöhemmällä iällä tuli myös pelattua sählyä kutosdivarissa.

Salilla käynti oli aikaisemmin hyvin yksipuolista, lähinnä pelkkää penaa ja haukkaa eikä koskaan jalkoja. Joskus viime vuoden puolessavälissä hyvää ystäväni Tommi innostui (lievästi sanottuna) Crossfitistä ja alkoi viikkojen, ehkä jopa kuukausien lobbaus. Jokainen joka tuntee yhden CF harrastajan tietänee mitä tarkoitan. No, vihdoin lobbaus tuotti tulosta ja löysin tosiaan itseni Pirkkolasta kiroamasta syntymääni ja ihmetellen sitä, miten olen itseni tähän kuntoon päässyt.

Tuon Pirkkolareissun jälkeen oikeastaan muuttui aika moni asia. Rupesimme treenaamaan päivittäin Tommin kanssa työpaikkamme salilla jonne saimme hommattua erilaisia välineitä kuten renkaat ja boxin hyppyjä varten. Käytännössä lähdetiin molemmat täysin nollista, kummallakaan ei ole lähes minkäänlaista painonnosto/voimannostotaustaa vaan kaikki tekniikat opeteltiin itse. Tässä on tietenkin omat hyvät ja huonot puolensa

Motivoituneesta treenikaverista on aivan korvaamaton hyöty. Rehellisesti voin sanoa et jos olis tota alkuaikaa pitänyt yksin tahkoa ilman Tommia tsemppaamassa niin tuskin olisin nyt lajin parissa. Tommi itse on elävä kone, kaveri nosti kuitenkin tangon lattiasta ekaa kertaa elämässään vuoden 2012 kesällä ja nyt kuukausi takaperin 200 kilon maastaveto näki päivänvalon. Pidän tätä itse todella kovana juttuna! Meikäläisen ja Tommin treeneistä voit lukea enemmänkin täältä


                                                      Hc triplet 3 Lue koko tarina täältä


Huomasin treenien vaikutuksen aika nopeasti omassa kropassa, paino putosi muutamassa kuukaudessa 12 kiloa ja kropan muoto alkoi muuttua, yleiskunto parani merkittävästi sekä yleinen fiilis nousi kattoon. Työpaikan salin lattialle on tullut valutettua varmaan satoja litroja hikeä ja siellä on pohjat rakennettu yhdessä Tommin kanssa. Nyt elokuussa 2013 lityin jäseneksi Crossfit Vantaalle ja sen jälkeen treenaus on taas siirtynyt uudelle tasolle. Loistavat puitteet ja ammattitaitoiset valmentajat takaavat hyvän kehittymisen.

Joulukuussa osallistun Crossfit Level 1 kurssille Tampereella ja uskon että tuolta saan taas hyviä työkaluja omaan treenaamiseen. Motivaatio on tällä hetkellä kovempi kuin koskaan ja uskon että lajin parissa tulee pysyttyä kauan. Sen verran tiedän että perinteiseen salitreeniin en tuu koskaan palaamaan.


                                                      Back squat

Omissa treenissä ollaan vielä aivan lähtökuopissa ja opittavaa on paljon. Motivaatio ja puitteet on kuitenkin kunnossa joten odotukset on kohtuullisen kovat. Tän blogin on tarkoitus toimia paikkana johon lätisen omasta kehityksestä ja jos se jotain kiinnostaa niin ei muuta kuin blogia seuraamaan :)

Tänään vapaapäivä joka tarkoittaa sitä et koko päivän voi omistaa Crossfitille. Eli päivällä Open Gymiin treenaamaan muscle uppien perusteita ja alkuillasta wod sekä siihen perään salin pikkujoulut. Huh. Loppuun vielä videon tynkää yhdestä onnistumisesta eli 100g jerkki. Tekniikka ei mikään paras mahdollinen mutta 100kg on silti 100 kg :)


                                            100 kg jerkki räkistä. Kyllä tuntu hyvälle.

3 kommenttia:

  1. Kyllä muuten on tultu pitkälle niistä ajoista kun sain sut houkuteltua ekan kerran mukaan Pirkkolaan tärisemään! Mies on muuttunut aivan erinäköiseksi ja urheilullisuus on eri maailmasta nykyään. Upee juttu, että cf iski ykkösellä maaliin kun vihdoin lähdit liikenteeseen, suostutteluun toki meni oma tovinsa… :)

    VastaaPoista
  2. Kuulin CrossFitistä ekan kerran 2009 ja harrastus lähti käyntiin 2010 elokuussa ja parisen vuotta vierähti siinä. Taukoa tuli väliin reilu vuosi ja nyt uudelleen heinäkuusta alkaen CrossFit Vantaalla. Tuon tauon aikana olin hetken jopa valmis kiroamaan CrossFitin alimpaan helv***iin ja nykyäänkin olen kohtuu allerginen sille hypetykselle ja "no excuses" mantroille, sain siitä joskus todellakin tarpeekseni.

    Oli mahtavaa löytää tiensä CrossFit Vantaan ovelle ja päästä mukaan porukkaan jo heti alkumetreillä ja todellakin kannatti muuttaa mieltään. Jessen, Peten ja Alexin valvovan silmän alla on ollut hyvä aloittaa uudestaan ja asiat vaan loksahti kohilleen.

    Sussa Toni näkyy toi tekemisen riemu, se tarttuu muihinkin ja levittää hyvää fiilistä koko porukkaan. Pidä toi asenne ja sä pääset vielä pitkälle. :D

    Mulla tää syksy on ollut itseni keräilyä ja räpiköintiä arjen sekä duunien kanssa samalla kun haettu taas jotain treenituntumaa vaihtelevalla menestyksellä. Veikkaisin että ens vuodesta on tulossa kaikille hyvä reenivuosi. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista sanoista! Pyynnöstäsi lisäsin tuonne sen "lukijat" gadgetin. Kiitti vinkistä! Noista mantroista sen verran et toi mun paita (profiilikuvassa) ei taida olla sun lemppareita :)

    VastaaPoista