perjantai 1. tammikuuta 2016

Fran

Benchmark-treeni Fran on aina yhtä mukavaa. Tein sen nyt kolmatta kertaa elämässäni ja aina tuntuu kuin treeni potkisi päähän ja räkisi vielä päälle. Tosin tällä kertaa tunne oli hieman erilainen sillä varsinaisen suorituksen aikana tuntui vielä suhteellisen hyvältä, mutta kellon pysähtyessä alkoi kaamea polttelu ja puuskutus.

Tein viimeksi tämän noin vuosi sitten joten tämä toimi samalla hyvänä testinä siitä miten koneisto on kehittynyt. Tuolloin aika oli 6 min 22 sekkaa.


Tein nyt ekat 21 toistoa putkeen ilman sen suurempia ongelmia. Tämän jälkeen leuat meni suunnitellusti kolmessa seitsemän toiston sarjassa. Treeni alkaa vasta 15 toiston kierroksella ja ajatus oli painaa nekin putkeen mutta olin liian heikko ja jouduin pilkkomaan kahteen osaan.  Sen jälkeen muistikuvat onkin aika hatarat mutta taisin painaa vikan kiekan kahteen osaan. Loppuaika 4:59 eli melkein puolitoista minuuttia parempi aika kuin vuosi sitten.

Ajan parannus tuli varmasti siitä et leuat ovat menneet lähiaikoina merkittävästi eteenpäin. Tosin koneistokin on kyllä kehittynyt sillä muistan viime kerrasta että jouduin ottaa muutamia välikuolemia.

Jotta pääsisin jossain vaiheessa tavoitteeseen eli alle kolmeen minuuttiin niin se tarkoittaa paria juttua:

- perhosleuat haltuun
- kaikki toistot putkeen
- thrusterit nopeammiksi ja kevyemmiksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti