tiistai 28. lokakuuta 2014

Ghettosnatch: upea kokemus



26.10.2014 painonnostoseura Herakles ja Crossfit Herttoniemi järjestivät Ghetto Snatch-painonnostokisat Herttoniemessä.

Päivän aikana crossfit-harrastajat ja lisenssinostajat skabasivat omassa sarjoissaan temmaten ja työntäen.Paikalla oli suomen huippunostajia kuten Anni Vuohijoki ja Miika Antti-Roiko sekä mm. Euroopan kovakuntoisin mies Jonne Koski. Ja sit siellä olin minä :)



Tuli tosiaan heikkona hetkenä ilmoittauduttua mukaan vaikka tiesin et kilomäärissä omalla kohdalla liikutaan vielä lasten kengissä. Osallistuin lähinnä kokemuksen takia ja vaikka jännitys kasvoi järkyttävän isoksi niin olen pirun tyytyväinen, että osallistuin!

Kisan ideana oli siis nostaa mahdollisimman hyvä yhteistulos tempaamalla sekä työntämällä. Kumpaankin oli kolme yritystä ja paras nosto laskettiin. Kilpailussa käytetiin Sinclair-kertoimia eli lopullisiin pisteisiin vaikutti myös oma kehonpaino. Itse olin sunnuntaina aika tuhdissa kunnossa, puntari näytti peräti 98 kiloa joka on kolme kiloa enemmän kuin ns. normaali paino.

Tempaus

Tein pari viikkoa sitten ennätyksen tempauksessa kun sain 75 kg ylös. Nyt kuitenkin olosuhteet olivat vähän erilaiset kun ei saanut rauhassa hinkata, vaan kaikki paukut piti ladata noihin muutamaam nostoon. Otin aloituspainoksi 70 kiloa. Pariin kertaa mietin et aloitinko liian rohkeasti mutta en enää viitsinyt muuttaakaan. Hyvä niin.

Se hetki kun kävelin ensimmäiselle nostovuorolleni ja tartuin tankoon kiinni oli varmasti yksi kuumottavimpia hetkiä omassa elämässä. Musiikin ja yleisön hiljentyessä tempaisin tangon kuitenkin ylös onnistuneesti! Siinä vaiheessa kun tuomarit huusivat "alas" komennon niin kaikki jännitys hävisi ja alko nauttii koko skabasta.



Videot 70 ja 75 kg tempaus




Toiseen nostoon ilmoitin kiloiksi 75 kiloa eli omat pr-raudat. Nämäkin tulivat ylös ja tässä vaiheessa olin pirun tyytyväinen. Sen jälkeen otin ehkä turhan ison korotuksen 78 kiloon ja se ei enää tullut ylös. Kaukana ei sekään kyllä ollut.

Tempauksesta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis kun pystyi kuumottavassa paikassa painaa omat ennätysraudat ylös niin pakko olla tyytyväinen.

Rinnalleveto ja ylöstyöntö

Aloituspainot 95 kiloa ja se ylös todella helposti. Rinnallevetokin meni raakana vähän niin kuin vahingossa. Työntökin oli aika kevyen oloinen. Seuraavassa nostossa korotus 100 kiloon ja sen tultua ylös oli myös samalla oma ennätys syntynyt. Tämän noston jälkeen oli kyllä jo huikea fiilis. Ehkä isoin nälkä oli jo mennyt sillä viimeinen nosto 105 kilolla ei enää tullut edes rinnalle vaan liike muistutti enemmänkin clean pullia.



Kokonaisuutena kisat oli huikea kokemus. Paikalla oli runsaasti katsojia ja tunnelma oli upea sekä kisajärjestelyt toimi erittäin hyvin. Ainoa mikä jäi harmittaa oli se et missasin Miika Antti-Roikon 205 kilon työnnön. Siinä on jo aika reippaasti rautaa.

Se tunne kun aivan paniikissa saikin sen raudan liikkumaan siitä lattiasta oli kyllä unohtumaton. Se tosiasia, et näillä kiloilla ei pärjäisi edes mua puolta kevyempien naisten sarjassa, ei haittaa yhtään vaan annan itselleni kunnon taputuksen olkapäälle siitä, että ylipäätään osallistuin.

Ps. Lisäilen vielä kisan viralliset tulokset jos saan ne jostain käsiini.




keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ghetto Snatch is coming

Kulunut viikko on mennyt enemmän tai vähemmän painonnoston merkeissä valmistautuessa ensi viikonlopun Ghetto Snatch-kilpailuihin joihin menin heikkona hetkenä ilmoittautumaan. Näillä kiloilla ei vielä tarvitse miettiä sijoituksia vaan osallistun lähinnä kokemuksen takia. Hauska testata miten oma sipuli kestää "julkisen" nostamisen.



Painonnostotreenit ovat poikenneet aika paljon mun perustreeneistä. Intensiteetti on ihan toista luokkaa eli tehdään rauhassa ja ajan kanssa kunnon palautuksilla. Pirun hyödyllistä, mutta paikoin mun on vaikea pitää keskittyminen kasassa kun ajatukset lähtee harhailemaan pitkillä palautustauoilla.



Viime viikolla tuli jerkkiennätys 110 kiloa (aiempi postaus) ja pari päivää siitä laitoin myös tempausennätykset uusiksi viidellä kilolla eli huimat 75 kiloa nousi ylös :). Mulla on erityisesti tempauksessa isoja puutteita tekniikassa, joita korjatessa meneekin varmasti tovi, mutta silti viidellä kilolla parantaminen kasvattaa luottanusta tekemiseen.

Tässä pikkupätkä viime viikon perjantain treeneistä. Lopussa myös tuo 75 kilon ennätystempaus



Kieltämättä kroppa ja mieli kaipaa kunnon syketreeniä. Sunnuntain kisojen jälkeen onkin paluu taas normaaliin treenirytmiin ja itsellä loppuvuoden painotus kääntyy kyykkäämisen puolelle. Toki tulen keskittymään myös painonnostoonkin mutta tällä hetkellä mun isoin rajoite on huono kyykky joka heijastuu mm rinnallevetoon, tempaukseen yms.

torstai 16. lokakuuta 2014

Sadonkorjuun aika: työntöennätykset historiaan

Tankoa taivaisiin



Marssin keskiviikkona salille ajatuksena tempaus ja ylöstyönnöt. Ideana oli tehdä alkuun tempauksia ja sen jälkeen jos energiaa jää niin työntöjä telineestä. Tempaussessiot meni vähän niin ja näin, ei sieltä suurempia onnistumisen tunteita, mutta työntöjen kanssa kävi jotain outoa ja meni suorastaan ennätyshommiksi.

Tempaus
5 x 3 raakatempausta
4 x 2 tempausta kyykkyyn

Edelleen oli vaikeuksia tempauksien kanssa. Meni vähän limboamiseksi kun yritin päästä liian nopeasti tangon alle ja tohon vielä yhdistettynä metrin loikka eteenpäin niin ei tullut hyvää. Paikat kuitenkin lämpesi mukavasti työntöjä varten joihin siirryin hetken palauttelun jälkeen

Työnnöt (split jerk)
2 x 60, 65, 75, 80, 85, 90
1 x 95, 100, 105PR, 110PR

Otin alkuun kakkosia ja tanko liikkui ihan kohtuullisesti. Sain tehtyä 90 kilolla kaksi ihan ok toistoa ja periatteessa treeni olisi pitänyt lopettaa siihen, mutta jäi vielä hieman nälkä joten päätin ottaa ykkösiä päälle.

En ole pitkään aikaan mennyt yli 90 kilon jerkeissä joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Alkuun 95 kiloa tuli vähän oudosti ja pikkaisen vihloi olkapäissäkin. Laitoin kuitenkin 100 kiloa tankoon joka oli sen hetkinen PR lukema. Satku tuli kevyesti ylös. Sen jälkeen ennätysyritys 105 kilolla ja se olikin melkein päivän paras nosto. Ei mitään vaikeuksia. Ajattelin vielä laittaa 110 kiloa tankoon ja hieman skeptisenä lähdin tekemään nostoa ja taas, ei mitään vaikeuksia ja uusi ennätys oli syntynyt!

Mulla meni oikeastaan hetki tajuta mitä just tapahtui. Pistin kymmenellä kilolla jerkkiennätykset uusiksi. Liike jossa mulla on ollut vaikeuksia viimeisen puolen vuoden aikana. Illalla pohdin syitä tähän parannukseen ja en keksinyt muuta syytä kuin se, että nyt on salin voimaohjelmassa ollut viimeiset kuusi viikkoa push press hyvin vahvasti esillä ja sen hedelmiä korjattiin nyt.

Olen tällä hetkellä pirun tyytyväinen, sillä huutelin jossain vaiheessa tavoittelevani tämän vuoden aikana 120 kilon työntöä ja jossain vaiheessa mietin tuon tavoitteen realistisuutta, mutta nyt olen kohtuullisen luottavainen taas. 

Lähti taas vähän lapasesta tän videon kanssa


tiistai 14. lokakuuta 2014

Tekevälle sattuu

Viime päivinä mulle on tapahtunut mystisiä juttuja treeneissä. Oon mm. kolhinut itseäni tangolla ja kolautellut itseäni mihin sattuu. Ehkä se kertoo siitä ettei pääkoppa ole ollut ihan täysin messissä.



Perjantain treeneissä vedin rinnallevedossa tangon kurkkuuni. Hetken jo ajattelin että joudun keskeyttämään treenit kun sattui niin saakelisti. Pystyin kuitenkin vetämään treenit loppuu mutta vieläkin kurkkuun sattuu kun esim. juon vettä.

Sunnuntaina painonnostotreeneissä otin tempausta alas ja pamautin itseäni tangolla päähän. Ehkä toi hetki kuvasti mun sunnuntain treenejä jolloin ei oikein mikään onnistunut. Tempaus tuntui kuin ei olisi koskaan tehnytkään ja työnnötkin oli todella raskaita.

Tiistain treeneissä onnistuin taas kolauttamaan itseäni tangolla takaraivoon kun tehtiin alkulämmöissä työntöjä niskan takaa. Eipä juurikaan sattunut mutta oma tohelointi pisti taas naurattamaan. Varsinaisen treenin aikana taas onnistuin jysäyttää leuan maahan kesken burpeiden.


Ehkä nämä toheloinnit on pääkopan keino kertoa et deaload-viikolle alkaa olemaan tilausta. Salin ohjelmoinnissa sen aika onkin ensi viikolla. Tosin itse ei pysty ihan täyttä lepoa ottaa sillä menin heikkona hetkenä ilmoittautumaan painonnostokisoihin :). Niistä lisää myöhemmin.

Maanantaina oli voimassa luvassa etukyykkyä ja siellä Wendlerin mukaan 5 - 3 - 1 toistot niin että vikalla otetaan taas maksimimäärä toistoja. Otin viimeisen sarjan 103 kilolla (1 rep max 110 kg) ja tuo tuli kaksi kertaa ylös. Pakko sanoa et vika oli todella ruma ja en ole siitä ylpeä.

Maaanantain treenit
Wod
10 min amrap
3 rounds of
1 power clean + push jerk + front squat
Kolmen kierroksen jälkeen lisää painoa

Aika hauska setti oli kyseessä. Ei sinänsä mikään kova setti koneistolle mutta vikalla kiekalla 90 kilolla heilutellessa tuntu jo aika raskaalta. Työnnöt tuntu hyvältä mutta painon pudottaminen eturäkkiin ja siitä samalla vauhdilla thrustermaisesti etukyykkyyn meneminen oli todella vaikeaa raskaimmilla kiloilla. 

Tiistaina voimassa push press ja harmikseni viimeisessa sarjassa sain 90 kiloa vain kerran ylös. Odotukset oli jossain ihan muualla sillä oli aika vahva olo. Jotenkin en saanut itseäni sit kuitenkaan täysin hereille.

Wodina tehtiin simppeli treeni joka paljasti taas yhden heikkouksen eli käsilläseisontapunnerrus raakana.

Wod
20-15-10-5
Hspu (raaka)
Burpee box jump
Aika:11:40

Hupsut raakana...Kyllä ei toimineet. Sain ehkä viisi tehtyä yhdellä abmatilla pään alla ja sen jälkeen oli hakea sinne toinen, muuten tekisin treeniä vieläkin. Pitää ottaa tuo liike omalle työstölistalle. Tuon liikkeen harjoittelu on onneksi aika helppo toteuttaa (ainakin teoriassa), sen kun heittää itsensä vaikka kotona seinää vasten ja pistää punnertaen.


perjantai 10. lokakuuta 2014

Oi Karen, minkä teit



Jalat on tällä hetkellä hyytelöä. Tuntuu ku ne olis täynnä muurahaisia. Ei tiedä oikein miten päin olla. Syypää tähän tilanteeseen on Karen eli 150 wall ball-heittoa. Miten voi joku näin simppeli tuhota pienen ihmislapsen totaalisesti.

Karen on itseasiassa yksi mun lempparitreeneistä ja tämä oli kolmas kerta tän treenin parissa. Viimeksi tein tän aikaan 9 min 35 sekuntia. Tänään otin tavoitteeksi alle 9 min ajan ja yllätyin hieman siitä kuinka "helposti" pääsin tavoitteeseen.

Otin taktiikaksi tehdä 15 toiston sarjoissa koko setin läpi. Ekat 45 toistoa paukutin alle 2 minsan ja sen jälkeen tahti vähän rauhotuin kun settien väliset levot kasvoivat muutamalla sekunnilla. Jaksoin tehdä 120 toistoon asti 15 sarjoissa, sen jälkeen alkoi synkkyys. Sarjat hajosi ja loput 30 toistoa tein kolmessa sarjassa. Tässä vaiheessa reidet huusi jo hoosiannaa ja pohkeet meinasi krampata.

Lopulta käännyin kellolle ja siellä seisoi 8 min 10 sekuntia eli aika paranani reippaasti yli minuutilla heinäkuiseen. Se on aika paljon tämän tyyppisessä treenissä joten viimeisillä voimilla tein vielä pienet ujot tuuletukset.

Treenin jälkeen jalat meni aivan velliks ja sitä ne on vieläkin. Ensimmäistä kertaa elämässäni oli pakko kokeilla suihkuttaa jaloilla jääkylmää ja kuumaa vettä vuorotellen. Katsotaan auttaako palautumiseen. Rehellisesti sanottuna viimeks mun jalat on olleet tässä kunnosda puolimaratonin jälkeen.

Karen heinäkuu

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Unbroken Vol 2



Viimeiset kaksi vuotta on tullut treenattua keskimäärin noin 5-7 kertaa viikossa ja aina silloin tällöin kun tilaisuus tulee niin tulee irroiteltua tuplatreeneillä. Treenaamisesta on tullut kliseemäisesti elämäntapa ja se on automatisoitunut samanlaiseksi rutiiniksi kuin esim. kusella käynti. Sillä erolla tietenkin että treenaaminen on lähtökohtaisesti hauskempaa kuin kusella käynti mutta pointtina se et kumpaakaan ei jätetä väliin.

Aikoinaan kun tuli käytyä epäsäännöllisen säännöllisesti ja tehtyä vähän mitä sattuu niin silloin salilla käynti oli aina tietyllä tavalla pakkopullaa ja suorittamista. Silloin joutui (mukamas) aina irroittautumaan omista arjen prosesseistaan ja raahautua salille. Monesti vielä näiden reissujen takia hetkellisesti parantunut omatunto sai aikaan sen, että kaupasta tarttui mukaan epämääräisiä "palkintoja" eli usein esim. sipsiä ja olutta.

Silloin kun treenaaminen on osa arkea niin silloin tarvetta turhaan palkitsemiseen ei ole ja homma pysyy kurissa eikä treenin tulokset vesity huonoihin valintoihin keittiössä. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä että lopullinen kondis rakennetaan keittiössä ja makuuhuoneessa eli niillä valinnoilla mitä tehdään treenin jälkeen.

Vaikka treenin pitää olla hauskaa niin se voi olla samalla epämukavaa. Hauska paradoksi. Ainakin meikäläinen saa siitä kiksit kun pusken itseni välillä äärirajoille. Joskus se tarkottaa sitä, että keuhkot meinaa räjähtää ja treenin jälkeen tuntuu että pää on täynnä sahanpurua ja ÄO laski lähelle nollaa.



Uskon, että intensiteetillä saadaan tuloksia aikaan ja ainakin itse nautin siitä kun saan tehtyä treenin nopeammin ja taloudellisemmin kuin aiemmin, samalla oman kehityksen näkeminen lisää motivaatiota ja luo uskoa tekemiseen. Se kuinka intensiivisesti voi treenin vetää on tietenkin fysiikasta kiinni mutta väitän, että päänupilla on vielä suurempi vaikutus asiaan. Taistelu siitä jaksaako painaa vielä yhden toiston käydään monesti mentaalipuolella.

Tein Unbroken-karsinnat viime viikolla ja olin oikeasti tyytyväinen tuloksiini. Tuntui, että tällä kuntotasolla tein parhaan mahdollisen tuloksen. Pitkin viikkoa kuitenkin mielessä muhi ajatus siitä, että voisiko kuitenkin olla vielä parannettavaa? Hioin taktiikkaa uudemman kerran ja kävin treenin parin kertaa mielessäni läpi ja päätin iskeä kiinni. Se oli hyvä päätös.

Unbroken karsinta Vol 2

1 event
7 min amrap
6 burpeeta soutulaitteen yli
12 kalorin soutu
24 tuplahyppyä
Tulos: 194 toistoa (viimeksi 175)

2 event
4 min amrap
1 toes to bar, 1 pull up
2 toes to bar, 2 pull up...
Tulos: 56 toistoa (viimeksi 49)

Event 3
Find 1 rep max
Ground to overhead + OHS
Tulos: 80 kg (viimeksi 80 kg)

Kieltämättä salilta lähti aika iloinen veijari. Ensimmäiseem lajiin tuli merkittävä parannus kun sain vielä viidennen kierroksen soudut soudettua ja pääsin vielä naruhyppyihin josta tuli "helppoja toistoja". Tässä vaiheessa sykkeet oli jo niin korkealla että en tiedä millä ihmeellä jaksoin enää heiluttaa tota narua. 

Kakkoslajissa, joka oli lajeista mun suurin heikkous, otin tavoitteeksi saada seiskakiekan loppuun ja sen sain. Taktiikka oli nyt siirtyä tekemään ykkösiä aiemmin ja se toimi. Meinasin jo luovuttaa vikoissa leuoissa mutta sain nekin onneksi runtattua loppuun asti.

Kolmoslajin aloitin 75 kilolla, se tuli helposti ylös. Sen jälkeen korotus 82.5 kiloon ja se tuli alas omia aikojaan. Sen jälkeen kilot 80 kiloon ja siitä muistaakseen yhden stiplun jälkeen onnistunut nosto ja tulos siis sama kuin viime viikolla. Tämäkin on viisi kiloa mun ykkösmaksimista joten olen tyytyväinen.

Lopputuloksena siis merkittävä parannus viime viikkoon! Ei tällä vielä kisoihin mennä mutta luo uskoa tulevaisuuteen ja tuo buustia omaan tekemiseen. Näillä mennään kohti uusia seikkailuja :)


tiistai 7. lokakuuta 2014

Tankoa taivaisiin

Tiistaina vuorossa voimaosuudessa push press kolmosia Wendlerin ohjelman mukaan. Jos ensimmäisen setin jälkeen tunsin, että tänään tanko on kevyempi kuin normaalisti. Ensimmäinen kolmonen 65 kilolla, toka 72.5 kilolla ja viimeinen 80 kilon sarjan otin viisi kertaa ylös kohtuu helposti.





Tämä teki hyvää sillä viime viikolla push pressit oli pirun raskaita ja 5-3-1 sarjassa sain viimeisen toiston vain kerran ylös kun ideana oli tehdä niin monta toistoa kuin mahdollista. Tekniikka voisi olla tietenkin parempi mutta silti tänään nostoista jäi hyvä fiilis!

Päivän wodina oli vähän rauhallisempi ralli
18 min EMOM
8 box jump
6 push jerk 50 kg




Treenistä näki jo paperilla että kyseessä on vähän kevyempi setti. Otin tavoitteeksi tehdä hyviä ja laadukkaita toistoja kuitenkin mahdollisimman nopeasti. Sainkin boksit kulkemaan todella hyvin ja samoin jerkit napsahtelivat ihan kivasti kohdilleen. Boksihypyt tuntuu nykyään ihan eri liikkeeltä kuin aikaisemmin, tähän on kaksi syytä; painonpudotus ja Nanot :). 

Huomenna, jos aikataulut sallii, olisi tarkoitus tehdä Unbroken-karsinta uudelleen sillä ei noilla mun aiemmilla tuloksilla ole näissä kinkereissä mitään käyttöä. Se et onnistunko parantamaan on sit toinen asia ja selvinnee huomenna.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kuningasliike thruster

Perjantaina oli meikäläisellä vapaapäivä duunista joten pääsin vetämään perinteisen tuplaperjantain. Kroppa oli tosin aika tukossa keskiviikon ja torstain treeneistä joten menohalut ja jaksaminen eivät tällä kertaa ihan kohdanneet.



Aamulla tein ensin clean & jerkkiä ilman suurempia onnistumisen tunteita. Olkapäät eivät olleen miten erityisen hereillä ja lopulta muutin suunnitelmaa niin, että tein seuraavaan setin:

1 clean + 4 front squat 70/80/90

Eli periatteessa tein tuossa viikon etukyykyt vähän eri tavalla eli ensimmäinen toisto rinnallevetona kyyky kautta. Toimi ihan kohtuullisesti. Vika tuli tosin vain kahdesti ylös. 

Iltapäivällä olin edelleen jotenkin voimaton ja ihmettelin edelleen miten ohjelmoin itselleni jotenkin sairaan treenin kahdesta heikkoudestani eli thrusterista ja boksihypystä.

For time
1-10 thruster 60 kg
10-1 high box jump
Aika: 17:42

Pieni aivopieru mättää tankoon toi 60 kiloa mutta tehty mikä tehty. Eipä ole kovin montaa kertaa aiemmin noilla kiloilla tullut tehtyä thrustereita mutta nyt niitä tuli yhteensä 55 toistoa. Siinä combona vielä korkeat boksihypyt niin ei ihme että jalat oli illalla hieman tukossa.

Thruster on kyllä aivan kunkku liike vaikka sitä vihaankin. Koko kroppa tekee duunia ja kysyy aerobisen kunnon lisäksi tietysti voimaa ja lihaskestävyyttä. Edelleen sitä mieltä et jos pitäisi tehdä yhtä liikettä koko loppuelämä niin tuo liike olisi thruster. 

Lauantaina tuli piipahtettua Tallinnassa ja kävin siellä ensimmäistä kertaa elämässäni hieronnassa. Vaikea sanoa oliko yhdestä kerrasta vielä hyötyä mutta ainakin jalat rentoutuivat kivasti. Täytyypi kokeilla uudemmankin kerran.

torstai 2. lokakuuta 2014

Unbroken-karsinnat



Crossfit8000 järjestää 8.11 Unbroken-kisat Espoossa. Kisojen karsinnat ovat juuri käynnissä ja itse kävin ne tekemässä eilen.

Mulla jää usein karsntalajeista (Open, winter war, karjalan kovin, box battle) semmonen fiilis etten saanut itsestäni ihan kaikkea mahdollista irti. Tämä kerta oli poikkeus, nyt tuntui et sain flowsta kiinni ja treeni sekä kulki että maistui hyvin.

Itse karsintalaji oli kolmiosainen:

Osalaji 1

7min AMRAP:
  • 6 Rower over Burpees
  • 12 cal Row
  • 24 DU

Ensimmäinen osalaji oli mulla vahvin osuus. Sain pidettyä tasaisen vauhdin päällä ja tuplahypyissäkään ei tullut turhia stipluja juurikaan. Soutu oli melkein lepoa ja burpeet sain nakuteltua kohtuulliseen tahtiin. Koitin pitää kokoajan 1:30 kierrosvauhtia ja siinä onnistuin. Lopputulos oli viidenneltä kierrokselta yksi soudettu kalori eli yhteensä 175 toistoa. 

2 osalaji
4min AMRAP:
  • 1 T2B
  • 1 Pull Up
  • 2 T2B
  • 2 Pull Up
  • 3 T2B
  • 3 Pull Up ...




Kakkoslaji tuli ehkä vähän yllärinä, alkulämmöissä sain todella keveysti toes to bareja ja tein niitä esim. 20 putkeen kevyesti. Nyt kuitenkin tahdin löytäminen oli vaikeaa ja jokaisen toiston eteen sai todella tehdä duunia. Lopputulos oli seitsemänneltä kierrokselta toes to barit eli yhteensä 49 toistoa.

3 osalaji
7 min aikaa löytää 1 rep max
Ground to overhead + Overhead squat

Lajeista viimeinen kuumotti mua etukäteen eniten. Ohs ennätys on itsellä 85 kiloa mutta on täysin eria asia nostaa se räkistä kuin ensin rinnalle, siitä niskan taakse ja työntö vala-asentoon ja sen jälkeen kyykätä. Lisäksi sykkeet oli jo valmiiksi koholla ekan ja tokan osalajin jälkeen. 




Lämmittelyissä ennen treeniä hain isommilla painoilla valakyykkyjä ja tein 80 kilolla aika keveyn toiston, kokeilin myös 90 kilolla mutta sitä en saanut työnnettyä niskasta ylös. Lähdin kuitenkin suhteellisen luottavaisena kolmoslajiin.

Ensimmäinen yritys piti olla ns. varma nakki 75 kilolla. Eipä tullut. Pienet kiroilut ja painot 70 kiloon ja siitä onneksi onnistunut toisto. Seuraavaksi tankoon 80 kiloa ja sekin tuli ylös. Yritin vielä 85 kilolla mutta se jäi pienestä kiinni kun en saanut pidettyä kyykyn ala-asennossa käsiä lukossa. Jälkikäteen olin tohon 80 kiloon todella tyytyväinen vaikka jostain syystä haaveilin 90 kilosta.

Kokonaisuutena karsinta oli mielestäni hyvä ja mittasi selkeästi enemmän koneiston kuntoa kuin raakaa voimaa. Toka laji oli mulle tuloksena pieni pettymys ja siinä otan varmasti takkiin tuloslistalla. Toisaalta tässä on vielä aikaa tehdä vaikka koko karsinta uusiksi :)