sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Winter is coming

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet treenien kannalta haastavat. Harvoin joutuu tekemään kompromisseja treenaamisen osalta mutya erityisesti viime viikko oli töiden puolesta niin kiireinen ettei yksinkertaisesti kunnolliselle treenaamiselle jäänyt aikaa. Ainahan sitä voi sanoa että aikaa löytyy kun sitä järjestää ja se on totta mutta viime viikolla myös ajatukset oli täysin muualla joten sallin itselleni kevyemmän viikon.

Tämmöisiä jaksoja ei ole oikeastaan ollutkaan viimeisen kolmen vuoden aikana ja "lusmuilu" tuntuikin hiukka oudolta.



Nyt kuitenkin pahimmat kiireet takana ja pääsee takaisin normirutiiniin ja kiinni ensi viikolla alkaviin Winter Warien karsintoihin. Kuntotaso on koneiston ja skillien kohdalla paremmalla tasolla kuin koskaan, mutta voimatasot eivät ole lähelläkäään maksimia sillä syksy on mennyt painoa pudottaessa ja lisäksi treeneissä ollaan tehty enemmänkin pidempiä sarjoa eikä kehitetty niinkään maksimivoimaa vaan rakennettu pohjaa.



Viime vuoden karsinnat meni aivan reisille ja olin lopulta kaikkien tuloksensa laittaneiden kesken kolmanneksi viimeinen. Tänä vuonna odotan merkittävää parannusta sillä ainakin showdownien ja unbroken-karsintojen sijoitukset kertovat kuntotason noususta. Konkreettista tavoitetta on tässä vaiheessa paha asettaa jos sitä pääsisi parhaan 50 % joukkoon niin olisin tyytyväinen.


Viikko sitten tuli myös osallistuttua oman salin salikisoihin jotka olivat tällä kertaa tiimikisat neljän hengen tiimeissä. Tiukan kisan jälkeen päästiin tiiminä juhlimaan voittoa! Omista suorituksista jäi ehkä parhaiten mieleen 4rm power clean 100 kilolla. Huikea tunnelma kun sali oli täynnä jengiä ja fiilis oli käsinkosketeltava.



Omissa treeneissä alkaa nyt taas "uusi jakso" eli aktiivinen painonpudotus jää tähän ja koitan löytää semmoisen balanssin safkaamisen kanssa että se tukisi treenamista eikä paino ainakaan nousisi. Paikat on tällä hetkellä kunnossa joten tähän päälle hyvää lähteä rakentamaan ja miettiä myös konkreettisia tavoitteita ensi vuodelle.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Holleyman

Viime aikoina treenit on kulkeneet kohtuullisen hyvin. Paikat on pysyneet kunnossa ja läski on sulanut sovittuun tahtiin. Voimatasoissa näkyy hieman painonpudotus mutta se on onneksi tilapäistä. Metconit rullaa kevyemmällä kropalla tällä hetkellä suhteellisen hyvin ja jopa käsilläkävelyssä on tullut pientä edistystä.

Rive 105 kg


Lauantaina tuli tehtyä aikamoinen runttaustreeni eli Holleyman jossa:

30 kierrosta aikaa vastaan (time cap 35 min)
5 wall ball
3 hspu
1 clean 90 kg (skaalattu)
Tulos: 24 kierrosta



Huh. Tässä mentiin välillä hämärän rajamailla. Yli 70 hupsua yhteen treeniin on mulle ihan poikkeuksellinen määrä. Silti hupsut oli tässä se ehkä kevyin elementti. Wall ball yllätti raskaudellaan, vaikka niitä oli vain viisi niin motivaatio heittää palloa oli aika nollassa. Rinnallevetokin oli raskas muttei mikään överi.  Treeninä pirun hyvä mutta ilta menikin sitten palautuessa taistellessa kokovartalojumia vastaan.