perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kyykkyä ja skilliä

Takapihatreenit

Tämän hetkinen ohjelmointi pitää normaalin Crossfit Vantaan ohjelmoinnin lisäksi sisällään paljon erilaista skilliharjoittelua ja kyykkyä. Meillä on erilliset kisaryhmän treenit aina kaksi kertaa viikossa jolloin keskiviikkona kyykätään ja sunnuntaina on enemmän peruskuntoa kohottavia, pidempiä settejä.

Bear complex, mukana Don


Keskiviikon treenit ovat koostuneet kolmesta osiosta

1. Skilliemom
kahdellsa omalla heikkoudella tehtävä 10 min emom
2. Takakyykky 4 x 6 toistoa (75 % 1rm)
3. Metcon (benchmark tai vanha Open treeni)
4. Askelkyykky 10 min emom 8-10 reps (kahdella ekalla viikolla eteenpäin ja kahdella vikalla viikolla taaksepäin)

Cindy, todella möhnästä menoa


Sunnuntaisin treenit ovat pitäneet sisällään juoksua, soutua, köysikiipeilyä yms. Lisäksi nyt aloitettiin ring muscle up-progressio joka kestää neljä viikkoa ja siinä pilkotaan liike aikalailla osiin tavoitteena oppia liike "täydellisellä tekniikalla".

Takapihatreenit kovassa seurassa

Omalla kohdalla treenit ovat toimineet erittäin hyvin. Hupsut kulkee tällä hetkellä paremmin kuin koskaan, pistoolit eivät ole enää ongelma ja kyykkykin on tuntunut joka viikko kevyemmältä vaikka % ovat nousseet ekan viikon 70/70/70/75 %:sta vikan viikon 75/75/75/75 %:iin. Lopun askelkyykyt ovat olleet tosin joka kerta täyttää tuskaa. Jo kolmannen minuutin kohdalla sitä alkaa usein miettiä et tekeekö loppuun :). Uskon kuitenkin että näistä on pirusti hyötyä sillä kisatilanteessakaan askelkyykkyjä pääsee harvoin tekemään tuoreena. Ekan keskiviikon jälkeen mulla oli persposket niin kipeät et istuminenkin teki vaikeaa usean päivän ajan.

Nyt on vielä tätä sykliä viikko jäljellä jonka jälkeen tulee kevyempi viikko. Itsellä se tekee erityisen hyvää sillä huomasin tuossa että viimeisen 20 päivän aikana on ollut vain yksi lepopäivä. Ideaalitilanteessa treenaan yleensä 3 + 1 systeemillä mutta nyt lähti vähän lapasesta. Eilinen lepopäivä muuttui rauhalliseksi kuuden kilometrin lenkiksi jonka päätteeksi sain maailmanluokan krampit ylävartaloon (?). Kaula ja hartiat menivät jostain syystä aivan solmuun. Selkeästi juoksen hyvällä tekniikalla....

Hyviä treenejä siis ollut ja tulee jatkossa olemaankin. Paikat on pysyneet ehjänä ja olkapääkin sallii jo lähes 100 % treenauksen. Välillä sitä juilii tietyissä liikkeissä muttei mitään hälyyttävää. Kehonhuoltoa on kieltämättä tullut laiminlyötyä, mutta siihen on tulossa jeesiä kun aloitan taas aamumobbailut.

Tällä hetkellä (jälleen kerran) isoin tavoite ei ole saada benchmarkeissa tai maksiminostoissa ennätyksiä vaan painonpudotus. Tavoite on pudottaa paino 97 kilosta 90 kiloon eli suhteellisen kova tavoite. Uskon, että tuon painoisena pystyn tekemään huomattavasti paremmin kehonpainoliikkeitä sillä tällä hetkellä kroppa on todella raskas. Käytännössä pudotan painon itselle tutulla ja toimivalla vhh-ruokavaliolla. Sen toimivuus kovien treenien kanssa voi ainakin jossain vaiheessa olla kyseenalaista, mutta nyt priorisoin painonpudotuksen edelle eli en stressaa mikäli treeneissä ei tule mahtisuorituksia.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kehitystä vai ei

Omien tulosten seuraaminen ja tilastointi on meikäläiselle tärkeä motivaatiokeino. On huikea huomata kehittyneensä kun pistää jonkun benchmarkin ajan uusiksi. Tämä toimii myös toisinpäin, jos aika on huonompi kuin vaikka vuosi sitten niin se masentaa ja sitä rupee miettimään onko tehnyt asioita oikein jne. Ei pitäisi tehdä kuitenkaan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yksittäisistä treeneistä. Siitä tuli hyvä muistutus tällä viikolla.




Keskiviikko: Jackie

Keskiviikkona tehtiin kisaryhmän kanssa Jackie eli 1000 m soutu, 50 thrusteria tangolla ja 30 leukaa. Pohjilla oli aika raskaat kyykyt mutta en usko, että ne vaikuttivat ainakaan merkittävästi. Vuosi sitten tein Jackien aikaan 9:05 ja nyt aika oli 9:27. Jotenkin aika oli iso pettymys sillä kroppa tuntui liikkuvan paremmin kuin vuosi sitten.

Torstai: Whitten

Kroppa oli romuna keskiviikon seteistä ja lähdin sillä ajatuksella treeneihin että teen setin rauhallisesti palauttavana. Ajatukseksihan se jäi viimeistään siinä vaiheessa kun kello lähti rullaamaan.

Vuosi sitten sain tehtyä neljänneltä kierrokselta boksihypyt tehtyä kunnes 35 minuutin time cap tuli vastaan. Nyt tulos oli tismalleen sama, sillä erolla että juoksumatka oli hitusen pidempi ja time cap oli 35 minuuttia. Eli toisin sanoen vuosi sitten samaan settiin meni viisi minuuttia kauemmin. Jos keskiviikkona masensi niin tämä taas piristi.

Tämä oikeastaan vahvisti ajatukset siitä että voimatasot ja peruskestävyys ovat kasvaneet viime vuodesta, mutta tämmöisissä nopeissa sykäyksissä olin vuosi sitten kovempi. Kaikkea ei voi saada.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Karjalan Kovin 2015 - Karsintalaji

Donniin Karjalan Kovimpien karsintalajit taputeltu. Tuttuun tyyliin laji oli erinomainen. Kolme osiota jotka kaikki mittasi hieman eri osa-alueita. Oma suoritus meni oikeastaan aikalailla siten miten sen ajattelinkin. Ainostaan lopussa tuli pieni romahdus.

Kuva: wodcompete

Ensimmäisessä osiossa siis ideana tehdä buy in tyyppisesti 25 bar facing burpeeta ja sen jälkeen loppuaika chest to bar-leukoja. Time cap oli viisi minuuttia. Burpeissa meni aikaa noin puolitoista minsaa ja siitä pienen heiluttelun jälkeen hyppäsin tangolle. Mulle oli alusta asti selvää että teen ykkösinä leuat. Pystyn niitä tekemään suhteessa paljon enemmän kuin jos väsyttäisin itseni useammalla putkeen tehdyllä toistolla. Alkuun oli hieman vaikeuksia saada rytmiä päälle kun jostain syystä pakki meni sekaisin ja se hieman vei ajatuksia pois suorituksesta. Onneksi vatsa siitä rauhoittui ja lopulta sain 38 leukaa tehtyä.



Ekaan lajiin tavoite oli 40 leukaa eli jäin siitä pari. Silti ihan semityytyväinen vaikka vähän jäi semmoinen olo että vielä voisi parantaa.

Tokaan lajiin mentiin suoraan ekan jälkeen ja ideana oli löytää tempauksen ykkösmaksimi. Ekat kaksi minuuttia menikin oikeestaan forkkuja ihmetellessä. Ne olivat käytännössä tunnottomat. Otinkin heti pohjille 70 kilolla feilin. Tokalla yrittämällä tuo onneksi tuli ja samoi  75 kiloa. Yritin vielä 77.5 kilolla mutta se ei tullut. Tulos silti ok ja tavoitteen mukainen.



Kolmas laji olikin sitten vastenmielinen. Alku meni vielä rullaillessa kun toistomäärät oli niin pieniä mutta kuudennesta kierroksesta eteenpäin homma alkoi maistua aika kuraselle. Hupsuissa tuntui kuin olisi t-rex käsillä yrittänyt työntää sinivalasta ylös ja kyykyt oli niin raskaita että jäin pari kertaa pohjaan. Siis painolla joka on 50 % omasta ykkösmaksimista...

Pääsin kolmannessa lajissa kymppikierroksen kyykyille. Painoin ajan lähestyessä loppuaan kaikki 10 hang cleania putkeen. Sen jälkeen kyykkääminen oli todella veemäistä. Tähän tulokseen olen siinä mielessä tyytyväinen ettei hupsuista tullut ongelmaa mutta kyykkyjen raskaus tuli yllätyksenä.

Eli siis kokonaisuutena semmoinen perusveto. Päätin etten tee enää uudestaan tätä lajia osittain ajan puutteen takia mutta myös siitä syystä että tää oli aika hirveä setti :)


Painojen lisäksi tuli nostettua myös ahvenia