maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kisakooste Crossfit Vantaan Cut the Crap-kisoista

Lauantain kisat

Ensimmäinen laji:
600 m juoksu
levypainojen kanto ja askelkyykyt
Aika: 9:03

Toinen laji
30 x squat clean & jerk 60 kg
Aika: 7.01

Kolmas laji
Maastaveto "ladder" ja tangon yli burpeet


Cut the Crap-kisat takana ja huikea fiilis. Kisat olivat erittäin onnistuneet ja erityisesti paikalle tullut yleisö eli täydellä teholla mukana. Tunnelma oli uskomaton ja ainakin itse sain yleisöstä lisävirtaa minkä avulla jaksoi painaa lajit loppuun asti. Omat kisat menivät omaan kuntotasoon nähden hyvin. Rehellisesti voin sanoa, että yhdestäkään lajista ei jäänyt semmoinen tunne että olisin pystynyt parempaan ja nähtiinpä pari itsensäylittämistäkin. 

Kisoista voit lukea myös Jonnan blogista! (runsaasti kuvia)


Happy


Ensimmäinen laji

Ensimmäisessä lajissa mitattiin nopeutta, kestävyyttä, voimaa sekä erityisesti henkistä kanttia. Laji lähti liikkelle 600 metrin juoksulla jonka jälkeen kilpailijan piti siirtää haluamallaan tavalla levypainokasa (4 x 15 kg ja 2 x 10 kg) paikasta A paikkaan B. Välimatka oli noin 30 metriä. Tämän jälkeen kilpailijan täytyi tuoda levypainot takaisin askelkyykyin. Kilpailija sai itse valita sekä kannossa että kyykyissä millaisen lastin itselleen kerää. Tässä lajissa pystyi siis hyvin taktikoimaan painojen kanssa. Osa teki askelkyykyt kahden rundin taktiikalla jolloin painoiksi tuli 70 kg ja 50 kg ja osa teki kolmella kiekalla jolloin painoiksi tuli ekalle rundille 50 kg ja kahdelle 40 kg. Itse valitsin taktiikaksi kolme rundia ja olen tästä päätöksestä todella iloinen. 

Askelkyykky 50 kg

Ensimmäinen ja toinen askelkyykkyrundi meni vielä kohtuullisesti, mutta viimeinen oli täyttä tuskaa. Jokainen kyykky poltti reisiä ja takapuolta. Keskityin vain ja ainostaan siihen, että en pudota tankoa sillä silloin olisi pitänyt tehdä kuusi sakkoburpeeta. Kaveri edelläni meni jo menojaan mutta huomasin että vasemmalla puolellani kilpaileva, kahden rundin taktiikan valinnut kilpailija alkoi hidastamaan tahtiaan. Lisäsin tehoja ja pikkuhiljaa saavutin häntä. Jossain vaiheessa huomasin, että hän alkoi tekemään burpeita ja tajusin et nyt on saumat painella maaliin oman heatin kakkosena. 

Pari kertaa oli pakko pudottaa tanko vyötärölle lepäämään, maahan asti en sitä kuitenkaan päästänyt. Varmoin, mutta tuskaisin askelin pääsin kuin pääsinkin maaliin ja sijoituin ekassa lajissa oman lähtöryhmäni kakkoseksi. (lähtöryhmässä oli kolme kilpailijaa :))

Maalissa, ehkä vähän liioiteltu tuuletus
Laji oli todella rankka ja veti kyllä alakerran todella jumiin. Mulla meni pakarat samantien treenin jälkeen jumiin ja samoin reidet huusivat hunajaa. Näin kun kakkoslajiin lastattiin valmiiksi painoja ja heitin ilmoille arvauksen että seuraava laji olisi Grace. Ajattelin myös, että seuraava lajissa varmasti säästellään jalkoja sillä ensimmäinen laji oli niin rankka. No, olin sekä oikeassa, että erittäin väärässä.

Toinen laji

Arvaukseni meni siinä mielessä oikeaan, että kakkoslajissa oli ideana tehdä 30 clean & Jerkkiä 60 kilolla aikaa vastaan. Lisämausteena rinnallevedot piti tehdä KYYKYN kautta. Meinasi tulla itku kun laji julkistettiin. Ensimmäiset 10 toistoa meni vielä ihan ok:sti mutta sen jälkeen alkoi todella polttaa reisissä ja ylöstulo muuttui vastenmieliseksi. Sain kuitenkin jotenkin runnottua loput toistot ja viimeisen toiston jälkeen keräilin hetken itseäni salin lattialta. Aikaa mulla meni tähän treeniin seitsemän minuuttia joka on kohtuuttoman kauan, mutta en olisi pystynyt parempaan. Hyi.



Jerk

Reisille meni

Kolmas laji

Jännitys tiivistyi kun kolmannen lajin valmistelut alkoivat. Vuorossa oli eräänlainen maastavetolädderi. Eli ideana oli tehdä 30 sekunnin aikana maksimimäärä maastavetoja ja 10 sekunnin levon jälkeen siirtyä isompiin kiloihin ja tehdä taas maksimimäärä 30 sekunnissa. Maastavetojen jälkeen oli vielä 30 sekuntia aikaa tehdä maksimimäärä burpeita tangon yli. Kokonaistoistomäärät ratkaisivat.

Kilot olivat rajut. Naisten kilot olivat 80,90 ja 100 kiloa ja miesten kilot olivat jäätävät 150,160 ja 170 kiloa. Kun miesten kilot julkistettiin niin yleisön ja kilpailijoiden reaktiot olivat hämmentyneet ja epäuskoiset, osa ei ollut koskaan nostanut noin kovia kiloja. Kaikesta huolimatta rauta liikkui ja moni pisti ennätyksensä uusiksi yleisön mylviessä taustalla.



Omalta osalta laji meni ihan kohtuulliset, sain jopa 170 kilolla pari toistoa tehtyä vaikka olin jo henkisesti valmistautunut että tanko ei nouse maasta. Tuo on kuitenkin vain viisi kiloa mun ykkösmaksimista ja pohjilla oli lukuisia toistoa 150 ja 160 kilolla. Rehellisyyden nimissä täytyy myös todeta että noi maastavedot oli rumimpia mitä olen koskaan tehnyt :). Lopun burpeet meni ylllävän ketterästi. Olen tehnyt burpeita kohtuullisen paljon ja lasken ne yhdeksi vahvuudekseni. Isosta koosta huolimatta pystyn tekemään niitä kohtuullisen nopeasti ja taloudellisesti.



170 kg deadlift  


Kisat muuten

Kolmen ekan lajin jälkeen neljä parasta miestä ja naista etenivät finaaliin. Tässä vaiheessa finalistien pisteet nollattiin ja finaalin voittaja vei koko kisan voiton. Finaalilajina oli:

50 KB swing 32 kg
50 Thruster 20 kg
50 Double Unders
50 box jump
5 bar muscle up (naisilla 3)

Miehissä voiton vei Jukkis Peltonen Crossfit 8000:lta ja naisissa Crossfit Vantaan oma sankari Tiina Rinne jonka bar muscle upit finaalissa räjäyttivät yleisön liitoksistaan. Oma sijoituksena oli kisoissa 11 eli toisinsanoen kolmanneksi viimeinen :). Olen kuitenkin tyytyväinen omaan suoritukseeni ja niinkuin eräs viisaampi treenikumppani sanoi että jo kisoihin osallistuminen on sinänsä saavutus. Tulevaisuudessa tulen satavarmasti jatkamaan kisailua. Sen verran upea kokemus oli.


Kisakooste (pienet pätkät kolmesta ekasta lajisa)

















7 kommenttia:

  1. Huikeeta settiä! Harmi kun mulla ei ollu enempää kuvia susta sattuneista syistä :D oliks ne mun ottamat videot ihan ok?

    VastaaPoista
  2. Joo ne todella hyvät! Iso kiitos!

    VastaaPoista
  3. Huikeeta Toni, hyvää duunia!

    VastaaPoista
  4. Hienoa Toni! Entä mites ne sun reidet?
    Nimim. Läheltä seurannut

    VastaaPoista
  5. Kun KERRAN tuli puheeksi niin reidet ovat jo huomattavasti paremmat :)

    VastaaPoista
  6. Huikeita lajeja! Ekat kisat on aina melkoinen jännitysnäytelmä ja ylläri lajissa kuin lajissa. Seuraavalla kerralla on ehkä vähän helpompi lähteä kun tietää millaista se on. Paitsi ettei crossfitissä oikein tiedä millaista se on jos lajeja ei julkaista etukäteen :D

    Hieno rapo!

    VastaaPoista